Tuloksia haulle "Sopimusneuvottelut"
Ammattikorkeakoulujen omaa työehtosopimusta koskevat neuvottelut ovat tiivistyneet kuluvalla viikolla. Osapuolet ovat istuneet 12.1. lähtien neuvotteluissa päivittäin, mutta neuvottelujohtaja Petri Lindroosin mukaan monia isoja kysymyksiä on yhä ratkaisematta.
18.01.2024 UutinenAmmattikorkeakoulujen opettajilla ja tutkijoilla on tärkeä tehtävä. Työllään he rakentavat osaavaa ja kilpailukykyistä Suomea. Ammatin arvon pitää näkyä myös palkassa ja siinä, että oppimisen edistämiselle on riittävästi aikaa.
16.01.2024 UutinenSivistan yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten nykyiset sopimukset ovat voimassa vielä vajaat kolme kuukautta eli maaliskuun loppuun 2024. Yksityisellä opetusalalla on tavoiteltava palkkakehitystä turvaavaa neuvottelutulosta.
09.01.2024 BlogiNeuvottelut uudesta ammattikorkeakoulujen työehtosopimuksesta jatkuvat 12. tammikuuta. Neuvottelutahti OAJ:n, YTN:n ja Sivistystyönantajien kesken oli tiivis jouluviikolle asti, jolloin alkoi sovitusti neuvottelutauko.
20.12.2023 UutinenAvainotesin kolmannen, optiovuoden palkankorotuksista on syntynyt neuvottelutulos. Ratkaisu saavutettiin torstaina 23.11. Seuraavaksi tuloksen käsittelevät sopijaosapuolina olevien järjestöjen hallinnot. Sopimuksen sisällöstä kerrotaan, kun kaikkien neuvotteluosapuolet ovat hyväksyneet sen.
23.11.2023 UutinenAvaintesin kolmannen, optiovuoden palkankorotuksista on syntynyt neuvottelutulos. Ratkaisu saavutettiin maanantai-iltana 20.11. Seuraavaksi tuloksen käsittelevät sopijaosapuolina olevien järjestöjen hallinnot. Sopimuksen sisällöstä kerrotaan, kun kaikkien neuvotteluosapuolet ovat hyväksyneet sen.
21.11.2023 UutinenSivista ilmoitti 12.10. irrottavansa ammattikorkeakouluja koskevan sopimusliitteen nykyisestä yksityisen opetusalan sopimuksesta ja käynnistävänsä neuvottelut kokonaan uudesta ammattikorkeakoulujen työehtosopimuksesta. OAJ:n hallitus on päättänyt, että järjestö on mukana neuvotteluissa.
31.10.2023 UutinenSivistystyönantajat on kutsunut OAJ:n neuvottelemaan ammattikorkeakoulujen omasta työehtosopimuksesta. OAJ:n ja jäsenten asema pysyy vahvana, sillä OAJ olisi myös uudessa sopimuksessa suurin ja edustavin ammattiliitto.
12.10.2023 UutinenHallituksen työlainsäädäntöesitykset heikentävät palkansaajien asemaa ja lisäävät turvattomuutta ja levottomuutta työmarkkinoilla. Erityisen kriittisesti OAJ suhtautuu hallitusohjelman lakisääteiseen vientimalliin. OAJ:n hallitus keskusteli tänään hallitusohjelman työlainsäädäntötavoitteista. OAJ varautuu järjestöllisiin toimiin.
22.08.2023 TiedoteOAJ:n edustajat kävivät yksityisen sosiaalipalvelualan liityntäpöytäkirjaa koskevat neuvottelut alkuviikosta ja liityntäpöytäkirja hyväksyttiin OAJ:n hallituksessa tänään.
14.06.2023 Uutinen