Tuloksia haulle "Järjestö"
OAJ:n uusi valtuusto aloitti ensimmäisen kokouksensa maanantaina Helsingissä. Maanantaina valittiin valtuustolle puheenjohtajat. OAJ:n väistyvä puheenjohtaja Olli Luukkainen peräsi avaussanoissaan palkkatason nousua opetushenkilöstölle.
09.05.2022 UutinenHuhtikuussa valittu OAJ:n uusi valtuusto on käynyt läpi perehdytysjakson, ja on valmis aloittamaan tositoimet valtuuston kevätkokouksessa Pasilassa ensi viikolla. Kolmipäiväisessä kokouksessa valitaan muun muassa valtuuston puheenjohtajisto sekä järjestölle uusi puheenjohtaja ja hallitus.
07.05.2022 UutinenOAJ:n ammatilliset opettajat OAO on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen tamperelaisen lehtori Lauri Hietalahden.
04.05.2022 UutinenOAJ:n yleissivistävät opettajat OAJ-YSI:n uusi puheenjohtaja on kasvatustieteiden maisteri Katariina Kattelus Oulusta. Uudet valtuutetut valitsivat hänet viiden ehdokkaan joukosta selkeällä äänienemmistöllä.
21.04.2022 UutinenMinisteriö on siirtänyt lakon alkamista Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa kahdella viikolla. Uudet lakkopäivät ovat 3.–9.5. Samalla Juko ja Jau antavat uuden lakkovaroituksen, joka koskee 10 kaupunkia.
14.04.2022 UutinenOAJ:n valtuustovaalin tarkistettu ja vahvistettu tulos on nyt selvillä. Valtuustoon valittiin 150 varsinaista ja 136 varajäsentä. Kokoonpano muuttuu huomattavasti, sillä tärkeässä luottamustoimessa aloittavista 84 on uusia.
08.04.2022 UutinenValtuustovaalien äänestysprosentti nousi edellisvaalien 37,4 prosentista 41,1 prosenttiin. Luku on järjestövaaleille korkea.
06.04.2022 UutinenKatarina Murto, Akavan työmarkkinajohtaja, Espoo
01.04.2022 SisältösivuOAJ:n ruoriin astuu uusi henkilö toukokuussa, kun valtuusto valitsee järjestölle puheenjohtajan. Puheenjohtajaehdokkaisiin voi tutustua huhtikuun vaalitenteissä. OAJ järjestää neljä virallista vaalitenttiä, joissa ehdokkaiden osaamista ja ajatuksia luotaavat piinkovat toimittajat Milla Madetoja ja Jan Andersson.
30.03.2022 UutinenOpetusalan Ammattijärjestö OAJ saa tänä keväänä uuden puheenjohtajan. Ehdolle tehtävään on 18.3. mennessä ilmoittautunut kuusi ehdokasta. OAJ:n valtuusto valitsee järjestön puheenjohtajan toukokuun kokouksessaan.
19.03.2022 Uutinen