Aloitan kuvauksella eräästä lapsiryhmästä, jossa oli monta tukea tarvitsevaa lasta ja tuen tarpeet erilaisia. Osalla lapsista oli lievempiä haasteita oppimisessa, toisilla suuria sosiaalis-emotionaalisia haasteita. He tarvitsivat lähes koko ajan opettajan vierelleen kannattelemaan tunnesäätelyään, käyttäytymistään ja oppimistaan sekä tukea leikkeihin pääsemiseen ja kiinnittymiseen.

Heidän lisäkseen ryhmässä oli lapsia, joiden kehitys ja oppiminen kulki ilman kummempia haasteita, mutta hekin tarvitsivat oppiakseen ja kehittyäkseen opettajaa. Ryhmäkokoa oli pienennetty. Ryhmässä työskenteli opettaja ja kaksi lastenhoitaja.

Vuoden edetessä kävi yhä selvemmäksi, että vahvempaa tukea tarvitsevat lapset olisivat tarvinneet vahvaa erityisopettajan tukea ja opetusta. Sitä ei kuitenkaan saatu, vaan ryhmän opettaja sai ainoastaan erityisopettajan konsultaatioapua. Erityisopettajan resurssi ei riittänyt edes osa-aikaiseen opetukseen.

Vahvempaa tukea tarvitsevat lapset eivät saaneet tarvitsemaansa tukea, mutta myös ryhmän muilla lapsilla olisi ollut oikeus saada enemmän opetusta ja opettajan aikaa. Tilanne kuormitti ryhmän opettajaa sekä konsultoivaa erityisopettajaa ja esti sen, että lapset olisivat saaneet tarvitsemansa tuen ja varhaiskasvatuksen.

Päätöksiä tuesta tehdään, mutta resursseja sen toteuttamiseen ei anneta.

Varhaiskasvatuksen tuen lainsäädäntöä on tavoiteltu pitkään. 1.8.2022 tuli vihdoin voimaan lainsäädäntöuudistus, jonka tarkoitus oli vahvistaa lapsen lakisääteistä oikeutta kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin tukeen. Edellä oleva kuvaus on ajalta ennen lainsäädäntöuudistusta. Kuitenkin varhaiskasvatuksesta kuuluu edelleen samaa kuvauksen viestiä.

Päätöksiä tuesta tehdään, mutta resursseja sen toteuttamiseen ei anneta. Näin on siitä huolimatta, että laissa sanotaan, että lapsella on oikeus tarvitsemaansa tukeen. Samaan aikaan alan asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että mahdollisimman varhain saatu, oikein mitoitettu tuki on lapsen etu ja auttaisi lasta sekä nyt että tulevaisuudessa.

Löyhä lainsäädäntö jättää liikaa tulkinnanvaraa  

Lakiin määriteltiin yleisen, tehostetun ja erityisen tuen taso. Yleinen tuki muodostuu lain mukaan yksittäisistä tukimuodoista, ja tehostettu tuki muodostuu useista säännöllisistä ja samanaikaisesti toteutettavista tukimuodoista.

Vahvin eli erityinen tuki muodostuu useista tuen muodoista ja on jatkuvaa ja kokoaikaista. Epäselväksi jää, kuinka monta yksittäistä tukitoimea pitää olla, että niitä on jo useita. Tulkinnanvaraan jää myös, kuinka säännöllistä tuen pitää olla, että se katsotaan jatkuvaksi. Tuen tasojen epämääräisyyden lisäksi lainsäädäntö ei ota mitään kantaa siihen, millaista tukea milläkin tuen tasolla lapsen vähintään tulisi saada.

Arviointi vaatii erityispedagogista osaamista.

Tuen määrittely perustuu tuen tarpeen arviointiin. Arviointi vaatii erityispedagogista osaamista. Erityispedagogista osaamista ei ole ilman erityispedagogiikan asiantuntijaa eli varhaiskasvatuksen erityisopettajaa. Varhaiskasvatuksen painottaessa pedagogiikkaa tämän on näyttävä myös tukea tarvitsevien lasten kohdalla.

Nyt laki ei turvaa varhaiskasvatuksen erityisopettajaa tuen tarpeen arviointiin ja suunnitteluun. Se ei myöskään takaa millään tuen tasolla erityisopettajan antamaa tukea ja opetusta eli vahvinta osaamista. Siksi lainsäädäntöä on tarkennettava ja tukea vahvistettava.

Lainsäädäntöä pitää vahvistaa – erityisopettajan tuki sitä tarvitseville

Päiväkodin lapsiryhmässä varhaiskasvatuksen opettajan johdolla toteutettava varhaiskasvatus on laadukasta perustoimintaa ja se pitää sisällään erilaiset pedagogiset ratkaisut. Jotta lapsen voidaan sanoa saavan tukea, lapsiryhmän perushenkilöstön lisäksi toimintaan pitää tuoda erityispedagogista osaamista.  

Yleiseen tukeen tulee kuulua vähintään erityisopettajan konsultaatiota, ja tehostetun tuen pitää olla yleistä tukea selkeästi vahvempaa.

Tehostettu tuki pitää säätää sellaiseksi, että siihen kuuluu aina rakenteellisia tuen muotoja sekä vähintään osa-aikainen erityisopettajan antama opetus.

Erityinen tuki on vahvin tuen taso varhaiskasvatuksessa. Erityisen tuen lainsäädäntöön pitää kirjata, että siihen kuuluu aina rakenteellisia tuen muotoja sekä kokoaikainen varhaiskasvatuksen erityisopettajan antama opetus. Lisäksi on säädettävä, että varhaiskasvatuksen erityisopettaja osallistuu aina jokaisen lapsen tuen tarpeen arviointiin, suunniteluun ja tilanteeseen, jossa tukea muutetaan.

Löyhillä kirjauksilla ei saada todellista muutosta aikaan ja lain hyvät tavoitteet jäävät toteutumatta.

Varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen on säädettävä erityisopettajamitoitus siten, että varhaiskasvatuksessa on vähintään yksi erityisopettaja sataa varhaiskasvatuksessa olevaa lasta kohden ja esiopetuksessa yksi erityisopettaja 50 esiopetuksessa olevaa lasta kohden. Näihin ei lasketa ryhmissä kiinteästi työskenteleviä varhaiskasvatuksen erityisopettajia.

Erityisopettajamitoituksella voidaan nykyistä paremmin turvata jokaiselle tukea tarvitsevalle lapselle juuri se määrä varhaiskasvatuksen erityisopettajan tukea ja opetusta, minkä kukin lapsi tarvitsee. Se turvaisi myös sen, että varhaiskasvatuksen erityisopettajalla olisi aikaa tehdä työnsä hyvin ja kokonaisuus olisi hallittava.  

Löyhillä kirjauksilla ei saada todellista muutosta aikaan ja lain hyvät tavoitteet jäävät toteutumatta. Siksi lakia pitää täsmentää sekä erityisopettajaresurssit pitää saada sellaisiksi, että lain tavoitteet voidaan saavuttaa ja lapsen oikeus tarvitsemaansa tukeen toteutuu.

Minttu Ilveskivi-Hentilä, erityisasiantuntija OAJ