Yliopistokoulutettu opettaja on laadukkaan varhaiskasvatuksen tae

Varhaiskasvatuspäivänä on tänä vuonna erityistä syytä juhlaan, sillä huhtikuussa tulee täyteen 50 vuotta ensimmäisen päivähoitolain voimaantulosta. Kun yhteiskunnassa nyt puhutaan paljon oppimistulosten laskusta, on erityisen tärkeä muistaa, että varhaiskasvatus on osa koulutusjärjestelmää. Sen laatu ratkaisee paljon.

Katarina Murto
Katarina Murto
Puheenjohtaja

Varhaiskasvatuspäivän teema ”Varhaiskasvatuksesta vahvat juuret tulevaisuuteen” on hyvin ajankohtainen. Jo kaikkein pienimmätkin lapset hyötyvät laadukkaasta pedagogiikasta ja ryhmätoiminnasta. 

Kielen oppiminen, tunnetaidot ja omien vahvuuksien hahmottaminen eivät tapahdu itsestään. Oppiseen tarvitaan osaavia opettajia, ja oppimisen edellytykset ja perusta luodaan varhaisina vuosina. 

Tapaamani kaksivuotista esiopetusryhmää vetänyt opettaja totesikin: ”ensimmäisenä vuotena pystymme luomaan kehyksen oppimiselle ja toisena syksynä aloimme täyttää näitä kehyksiä”. Varhaiskasvatus tukee lapsen oppimista, edistää koulutuksellista tasa-arvoa sekä ehkäisee syrjäytymistä.  

Varhaiskasvatuksen osallistumisaste on noussut – opettajien koulutusmäärä yliopistoissa ei vastaa tarvetta. 

Varhaiskasvatuksen osallistumisaste on noussut merkittävästi. Se vaikuttaa välillisesti työllisyysasteen nostamiseen ja sitä kautta tukee talouskasvua.

Samaan aikaan varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmäärä yliopistoissa ei ole vastannut tarpeeseen. Tämä on johtanut alan hälyttävään työvoimapulaan ja nostanut varhaiskasvatuksen tilanteen laajasti yhteiskunnalliseen keskusteluun. 

OAJ:n eduskuntavaalitavoitteena on opettajankoulutuksen aloituspaikkojen lisääminen, kaksivuotisen esiopetuksen vakinaistaminen ja oppimisen tuen vahvistaminen varhaiskasvatuksessa.  Lisäksi kaikilla kolme vuotta täyttäneillä lapsilla pitäisi olla varhaiskasvatuksessa sama suhdeluku 1:7, eli päiväkodeissa tarvitaan yksi säädetyt kelpoisuusehdot täyttävä työntekijä seitsemää lasta kohden.

Korkea koulutustaso on keskeinen varhaiskasvatuksen laadun tekijä.

On äärimmäisen tärkeää korostaa varhaiskasvatuksen merkitystä nimenomaan osana koulutusketjua ja lapsen oppimisen polkua.  

Korkea koulutustaso on keskeinen varhaiskasvatuksen laadun tekijä. Yliopistokoulutettu opettaja tietää, mitä, miksi ja miten opetetaan. Pedagogisesti pätevä opettaja osaa ottaa sensitiivisesti huomioon lapsen erilaiset vuorovaikutustarpeet ja -tavat. Hän osaa suunnitella ryhmän toiminnan niin, että jokaisen lapsen vahvuudet pääsevät esille ja jokainen saa tukea oman kehityksensä kannalta keskeisissä teemoissa.

Pedagoginen toiminta vahvistaa lasten laaja-alaista osaamista, johon kuuluvat ajattelu ja oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, monilukutaito, digitaalinen osaaminen sekä osallistuminen ja vaikuttaminen. 

Yliopistojen varhaiskasvatuksen opettajan koulutus tähtää kokonaisuudessaan varhaiskasvatuksen tehtäviin, sillä tutkinnon tiede- ja tietoperusta rakentuu kasvatustieteen tai varhaiskasvatustieteen pohjalle. Yliopistokoulutettu opettaja pystyy myös hyödyntämään tieteellistä tutkimusta osana varhaiskasvatusta.  

Varhaiskasvatuksen opettajien työhyvinvoinnista pitää huolehtia, jotta koulutettuja opettajia riittää jatkossakin.

Tutkimusten mukaan varhaiskasvatuksen opettajien työhyvinvointi heijastuu sekä oppimistuloksiin että ryhmän vuorovaikutukseen. Siksi on tärkeää panostaa työolosuhteisiin ja työstä palautumiseen.

Meidän pitää huolehtia varhaiskasvatuksen opettajien työhyvinvoinnista ja alan arvostuksesta, jotta koulutettuja varhaiskasvatuksen opettajia riittää jatkossakin. OAJ on panostanut niin työhyvinvoinnin tukemiseen kuin palkkauksen ja työehtojen kehittämiseen. 

Suomalaisten osaamistason nosto vaatii parannuksia koko koulutusketjuun. Koska ketjun pohja luodaan varhaiskasvatuksessa, pätevien ja motivoituneiden varhaiskasvatuksen opettajien merkitys on Suomen tulevaisuuden kannalta olennainen. 

Hyvää valtakunnallista varhaiskasvatuspäivää! 

Katarina Murto
OAJ:n puheenjohtaja

Twitterissä @KatarinaMurto
Instagramissa @katarina.murto

Uusimmat blogit