Miksi poliittinen lakko?
OAJ:n näkökulmasta poliittinen lakko ei tarkoita asemoitumista minkään poliittisen aatteen tai puolueen taakse tai toista vastaan. Emme vastusta maan hallitusta, vaan niitä hallituksen työelämäheikennyksiä, jotka osuvat kipeimmin jäseniimme. Meillä on ollut ja on edelleen hyvä keskusteluyhteys sekä hallituksen että opposition kanssa. Olemme toiminnassamme ja edunvalvonnassa poliittisesti riippumattomia, ja toteutamme jäsentemme edunvalvontaa muuttuvassa työelämässä strategiamme mukaan.
Kynnys lähteä mukaan poliittiseen lakkoon oli korkea. Olemme koko hallitusohjelmaan vaikuttamisen ajan korostaneet neuvottelemisen merkitystä. Emme halua estää työmarkkinajärjestelmän muuttumista, vaan haluamme kehittää sitä kestävästi ja viisaasti yhteistyössä. Esitämme lakimuutoksille realistisia vaihtoehtoja, joissa jäsentemme etu huomioidaan.
Lakkoon päätettiin lähteä, koska siihen on tuoreen jäsenkyselymme mukaan korkea valmius. Vastaajista yli 80 prosenttia oli valmiita lailliseen lakkoon
Lakkoon päätettiin lähteä, koska siihen on tuoreen jäsenkyselymme mukaan korkea valmius. Vastaajista yli 80 prosenttia oli valmiita lailliseen lakkoon. Vapaassa demokratiassa pitää olla laillinen mahdollisuus tuoda päättäjien tietoon laajan ihmisryhmän näkemys myös vaalien välissä.
Miksi lakko rajoittuu pääkaupunkiseudulle?
OAJ keskusteli lakosta ja sen yksityiskohdista yhdessä muiden liittojen kanssa, mutta päätökset teimme liittona täysin itsenäisesti. Kohteeksi päätettiin yhteistyössä ottaa pääkaupunkiseutu ja varhaiskasvatus, sillä niissä on eniten työsuhteisia jäseniä, jotka voivat osallistua laillisesti lakkoon.
Edellä mainitut rajaukset tehtiin paitsi lakon vaikuttavuuden vuoksi myös siksi, että tahdomme kohdistaa viestimme maan hallitukselle. Kohteena on tämän vuoksi myös Helsinki, missä eduskunta kokoontuu.
Miksi poliittisessa lakossa ollaan vain yksi päivä?
OAJ:n hallitus näki yhden päivän lakon olevan tässä vaiheessa tarkoituksenmukainen, riittävä ja vaikuttava toimi. Jo lakoon menemällä annamme vahvan viestin hallitukselle ja saamme huomiota asiallemme. Pidämme toimet riittävän tehokkaina, mutta emme halua tässä vaiheessa vaikeuttaa yhteiskunnan ja kansalaisten toimintaa kohtuuttomasti. Arvostamme kaikkien jäsentemme tekemää työtä ja käytämme lakkotoimia perusteellisesti harkiten.
Emme myöskään halua kytkeä OAJ:n toimia SAK:n helmikuun alun suuriin lakkoihin ja mielenilmaukseen. Vaikka järjestöjen yhteinen perusajatus on pitää työntekijäpuolen etuja esillä, meille tärkeintä on vaikuttaa ensisijaisesti juuri omaa jäsenistöämme koskettaviin työelämän heikennyksiin. Niitä ovat lakisääteinen vientimalli, aikuiskoulutustuen lakkauttaminen, määräaikaisten aseman heikentäminen ja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuus.
Halutaanko yhden päivän lakolla vesittää muiden lakkoja?
Palkansaajakenttä jakaa yhteisen näkemyksen siitä, että hallituksen työelämäuudistukset heikentävät merkittävästi työntekijöiden oikeuksia ja siksi vaikutamme eri tavoin, jotta tasapainoa uudistuksiin löytyisi. Käymme jatkuvaa vuoropuhelua muiden liittojen ja keskusjärjestöjen kanssa. Kaikki liitot tekevät kuitenkin harkittuja ja itsenäisiä päätöksiä lakkotoimista, myös me.
Kunnioitamme muiden lakkoja. Noudatamme aina neutraliteettiperiaatetta, eli OAJ:n jäsenet eivät tee omien töidensä lisäksi lakossa olevien työtehtäviä. Tämä on yksi keino osoittaa tukea muiden liittojen lakoille.
Kunnioitamme muiden lakkoja. Noudatamme aina neutraliteettiperiaatetta, eli OAJ:n jäsenet eivät tee omien töidensä lisäksi lakossa olevien työtehtäviä. Tämä on yksi keino osoittaa tukea muiden liittojen lakoille.
Miten tulee vastata työnantajan kysymyksiin lakkoon osallistumisesta?
Osa esihenkilöistä saattaa tiedustella lakossa olevilta jäseniltä heidän osallistumisestaan lakkoon. Tulkintamme mukaan tällä kysymyksellä työnantaja yrittää selvittää ketkä kuuluvat ammattiliittoon. Nämä ovat tietosuojavaltuutetun mukaan tietoja, joita on suojeltava erityisen tarkasti, koska niiden käsittely voi aiheuttaa huomattavia riskejä henkilön perusoikeuksille ja -vapauksille.
Onneksi osa työnantajista vahvistaa viestiämme kuten Helsingin Sanomissa Espoon varhaiskasvatuksen johtaja Virpi Mattilan kommentista voi lukea ”Emme voi etukäteen tiedustella, osallistuuko henkilökunta lakkoon vai ei. Vain johtajat, jotka ovat viroissa, ovat varmuudella töissä”. (HS 23.1.2024)
OAJ on ilmoittanut lakkorajat työnantajajärjestöille ja se riittää. Ohjeemme jäsenille on selvä: Kyselyihin ei tule vastata.
Vaikka lakko rajoittuu vain osaan jäsenistä, meillä kaikilla on merkittävä rooli etujemme puolustamisessa. Lakko on vain yksi tapa lukuisten vaikuttamistoimien joukossa. Viedään yhdessä tärkeää viestiämme hallituksen suuntaan! Jos tunnet tavoitteemme omaksesi, yksi matalan kynnyksen tapa on jakaa OAJ:n somekanavissa julkaistavia päivityksiä.
Kaj Raiskio
järjestöpäällikkö
Lakolla vaadimme parempaa työelämää
- Poliittisen työtaistelun syynä ovat maan hallituksen ajamat työelämäheikennykset, kuten lakiin säädettävä vientivetoinen työmarkkinamalli. Lue vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin täältä!
- Vientivetoinen työmarkkinamalli, aikuiskoulutustuen lakkauttaminen, määräaikaisten aseman heikentäminen, ensimmäisen sairaslomapäivän palkattomuus. Hallitusohjelmassa on useita esityksiä, jotka toteutuessaan heikentäisivät merkittävästi OAJ:n jäsenten asemaa. Pidämme jäsentemme puolia ja haemme ratkaisuja, jotka rakentaisivat oikeudenmukaista ja turvallista työelämää. Lue lisää heikennyksistä ja OAJ:n vaikuttamisesta täältä.
Lisää blogikirjoituksia
-
BlogiKuntavaalit 19.12.2024It's the economy, stupid
-
BlogiJärjestö 16.12.2024Kiitos tästä vuodesta ja vahvasti kohti ensi vuotta!
-
BlogiPerusopetus 13.12.2024Perusopetuksen oppimisen tuki uudistuu – mitä se tarkoittaa koulujen arjessa?
-
BlogiTasa-arvo 10.12.2024Oppilaitoksilla on tärkeä rooli naisten ja tyttöjen oikeuksien edistämisessä
-
BlogiKoulutuksen rahoitus 06.12.2024Koulutus luo sivistystä, talouskasvua ja toivoa
- Kaikki blogit