Kannamme yhdessä myös globaalia vastuuta 

”Työ maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten tulevaisuuden turvaamiseksi on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Siksi on tärkeää toimia niiden puolesta, joiden ääni ei pääse tässä ajassa kuuluviin.”  - Nenäpäivän verkkosivut

Jenni Arnkil
Jenni Arnkil
Järjestöpäällikkö

OAJ on Nenäpäivän kumppanina tänä vuonna kuudetta kertaa. Olemme mukana tukemassa lasten koulutusta. Maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten tulevaisuuden rakentaminen alkaa turvasta, terveydestä, ravinnosta - ja koulutuksesta.  

Koulutus rakentaa kestävää tulevaisuutta

Koulutus antaa mahdollisuuden toteuttaa unelmia ja rakentaa tulevaisuutta. Se lisää vakautta ja tarjoaa mahdollisuuksia pärjätä elämässä. Koulutus myös lisää talouskasvua ja tuottavuutta kaikkialla maailmassa. Tämä on tärkeää muistaa myös meillä Suomessa, kun etsimme ratkaisuja siihen, miten rakennamme kestävää tulevaisuutta.   

Laadukas koulutus edellyttää opettajia, joiden työelämän ihmisoikeudet toteutuvat. Tämä tarkoittaa esimerkiksi riittävää palkkaa, työturvallisuudesta huolehtimista ja hyviä työoloja. Huomiota on kiinnitettävä myös opettajien koulutukseen, pätevyyteen ja saatavuuteen. Opettajien työelämän oikeuksissa on kysymys ihmisoikeuksista.  

Kiitos jäsenillemme ihmisoikeuksien puolustamisesta!

Tässä epävarmassa ajassa on entistä tärkeämpää, että koulutuksen asiaa ja ihmisoikeuksia puolustavat kaikki ne, joilla on siihen mahdollisuus. Me teemme globaalia työtä OAJ:n valtuuston mandaatilla ja myös jäsentemme puolesta. Kiitos siis sinulle OAJ:n jäsen, että olet mukana tässä työssä! OAJ:n tavoitteena on, että 0,7 % jäsenmaksuista kohdennetaan kehitysyhteistyöhön ja muuhun kansainväliseen solidaarisuustyöhön. Tällä hetkellä luku on noin 0,5 %, joka tarkoittaa jäsenen keskimääräisestä vuosittaisesta jäsenmaksusta noin kahta euroa vuodessa.  

Yhteistyöllä kohti parempaa huomista

Globaalin vastuun työstämme Nenäpäivä muodostaa pienen osan. Pääpaino työssämme on globaalin etelän opettajajärjestöjen työn tukemisessa. Tällä hetkellä tuemme opettajajärjestöjen työtä erillisissä hankkeissa Filippiineillä, Nepalissa, Eswatinissa, Mosambikissa ja Latinalaisessa Amerikassa. Teemme tätä työtä yhdessä kumppaniemme Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin ja kansainvälisen kattojärjestömme Education Internationalin (EI) kanssa.  

Hanketyön lisäksi olemme SASKin kautta mukana tukemassa myös Global Labour Universityn ay-toimijoille suunnattua yliopistotason lyhytkurssia, kotiapulaishanketta Mosambikissa sekä Afrikan vapaakauppaan ja työntekijöiden oikeuksiin liittyvää kokonaisuutta. Lisäksi esimerkiksi tuemme kriisitilanteissa kumppanijärjestöjä maailmalla sekä toimimme Plan Suomen tyttösponssina. Ukrainaa olemme tukeneet suomalaisten kansalaisjärjestöjen sekä EI:n kautta. 

OAJ:n ydintehtävä on jäsenistönsä edunvalvonta. Tämä työ on järjestön työn tärkein osa aina, esimerkiksi parhaillaan teemme vahvaa vaikuttamistyötä kuntavaalien alla sekä neuvotelemme opetusalan virka- ja työehtosopimuksista. Tekemämme opetusalan kehitysyhteistyö ja muu solidaarisuustyö ei ole pois kotimaan edunvalvonnasta.  

Koulutus luo toivoa!

Koulutus luo toivoa, vakautta ja kestävää tulevaisuutta meillä ja maailmalla. Koulutus luo talouskasvua ja tuottavuutta kaikkialla maailmassa, ja koulutuksen tukeminen kansainvälisesti on pitkäjänteistä työtä myös suomalaisen yhteiskunnan puolesta. Kestävää tulevaisuutta rakennetaan yhdessä. Nenäpäivässä tuemme ilolla lasten oikeutta koulutukseen.  

 

Tule mukaan seuraamaan Nenäpäivää Nelosella lauantaina 22.3. klo 19–21. Mukana lähetyksessä on OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.  

Osallistu Nenäpäiväkeräykseen!

Tutustu globaalin vastuun työhömme: https://www.oaj.fi/oaj/vastuullisuus/globaali-vastuu/ 

Liity mukaan Facebookin Solidaarisuustyön kotimaanverkostoon, jossa kerromme työstämme https://www.facebook.com/groups/758896474780984 

Jenni Arnkil
Jenni Arnkil
Järjestöpäällikkö

Uusimmat blogit