Kuntien on kohdennettava rahaa kouluille uutta oppimisen tuen lakia noudattaakseen

Oppimisen tuki tulee resursoida kunnolla kunnissa, jotta se voi toimia. Lisää rahoitusta on kohdennettava kouluissa ryhmäkohtaisiin tukimuotoihin niin, ettei se heikennä oppilaskohtaisia tukimuotoja tai nykyisiä opetusjärjestelyjä, muistuttaa OAJ:n koulutuspolitiikan johtaja Nina Lahtinen.

Nina Lahtinen
Nina Lahtinen
Koulutuspolitiikan johtaja

Tilastojen mukaan joka neljäs oppilas on tarvinnut oppimisen tukea vuonna 2023. Tämä tarkoittaa, että 20 oppilaan luokassa on noin viisi tukea tarvitsevaa oppilasta.

Uudistettu oppimisen tuki tuo 1.8.2025 alkaen uutena kaikille annettavat ryhmäkohtaiset tukimuodot, joita ovat yleinen tukiopetus, kielellinen tukiopetus ja erityisopettajan antama opetus muun opetuksen yhteydessä. Jälkimmäinen tarkoittaa, että erityisopettaja työskentelee samassa luokkatilassa opetusryhmän opettajan kanssa tai siirtyy pienemmän ryhmän kanssa toiseen tilaan.

Lisäksi valikoimassa pysyvät muun muassa oppilaskohtaiset tukimuodot, joita ovat erityisopettajan antama opetus osittain pienryhmässä ja muun opetuksen yhteydessä, erityisopettajan tai erityisluokanopettajan antama opetus pienryhmässä, erityisluokkamuotoinen opetus ja oppilaskohtaiset tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä apuvälineet. Näihin oppilaalla on oikeus, jos ryhmämuotoiset tukitoimet eivät riitä.

Lisärahoitusta ryhmäkohtaisiin tukimuotoihin

Tuki pitää resursoida kunnolla, jotta se voi toimia. Uudistukseen kohdistettiin lisärahoitus nimenomaan ryhmäkohtaisiin tukimuotoihin. Oppilaskohtaisissa tukimuodoissa resurssit pidetään nykyisellään, eikä kunnan tule leikata niitä. Yhdenkään oppilaan nykyistä tukea tai erityisluokkaa ei voida lakkauttaa ennen kuin selvitykset oppilaan tuen tarpeesta osoittavat, että oppilas ei enää sitä tarvitse.

Oppimisen tuen lainsäädäntöuudistuksen ”tavoitteena on selkiyttää, täsmentää ja yhtenäistää oppilaan saaman tuen muotoja siten, että tukitoimet olisivat valtakunnallisesti yhtenäiset ja selkeät sekä varmistaa riittävät resurssit tukitoimien toteuttamiseen. Esityksen tavoitteena on, että oppilailla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet saada tukea oppimiseensa sekä ryhmän jäseninä että yksilöinä.” (HE114/2024) Lakia ei ensisijaisesti uudistettu siksi, että olisi tarve uudistaa käytössä olevat tukimuodot, vaan siksi, ettei oppilas saanut tarvitsemaansa tukea resurssien puutteen takia.

Elokuun alussa voimaan tulevan lakiuudistuksen mukaan jokaisen kunnan on resursoitava uusia ryhmäkohtaisia tukimuotoja vähintään 0,122 tuntia viikossa oppilasta kohden kaikissa esiopetusta ja perusopetusta antavissa päiväkodeissa ja kouluissa. Esimerkiksi 20 oppilaan luokalle on varattava ryhmäkohtaisia tukimuotoja yhteensä vähintään 2,44 tuntia viikossa.

Tunteihin ei voi laskea mukaan muuta tuntiresurssia tai esimerkiksi nyt tehostetussa tuessa oleville oppilaille annettuja tukiopetustunteja tai erityisopettajan antamia opetustunteja. Ne on kohdennettu yksittäiselle oppilaalle hänen oppimissuunnitelmassaan ja näin ollen ne ovat oppilaskohtaista tukea. Oppilas, joka on tähän asti saanut säännöllistä tukea oman oppimissuunnitelmansa mukaan, on oikeutettu saamaan sitä jatkossakin. Myöskään jakotunteja tai muita oppimista tukevia opetusjärjestelyjä ei voida laskea mukaan, koska ne eivät ole ryhmäkohtaisia tuenmuotoja.

Lakisääteiset velvoitteet ovat minimitaso

Lakisääteiset velvoitteet ovat minimitaso ja kuntapäättäjällä on aina oikeus toteuttaa säädetty velvoite paremmin. Minimitason alittaminen sen sijaan ei ole mahdollista rikkomatta lakia. Lain minimiresurssia pitää noudattaa riippumatta siitä, mikä kunnan taloudellinen tilanne on. 

Kuntapäättäjän on muistettava, että oppimisen tuen uudistus koskee myös esiopetusta. Esiopetusta päiväkodissa tai koulussa saavalla lapsella on oikeus ryhmämuotoisiin tukitoimiin ja ne on resursoitava lasten tuen tarvetta vastaavasti. Lisäksi muiden opetusjärjestelyiden, kuten ryhmäkokojen, opettajien kelpoisuuksien, jakotuntien sekä opiskeluhuollon on oltava kunnossa niin esi- kuin perusopetuksessakin.

Kuntien päätehtävä on varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestäminen. Tämän tehtävän hoitaminen parhaiten Suomessa olkoon jokaisen kuntapäättäjän missiona.

Katso laskurista kuntasi rahoitustilanne

Paljonko kunta saa lisää valtionosuutta esi- ja perusopetuksen oppimisen tuen uudistuksen perusteella? Ensimmäiset viisi kuukautta 1.8.–31.12.2025 valtionosuutta tulee 38,2 miljoonaa lisää. Kokonaisuutena uudistusta rahoitetaan 100 miljoonalla eurolla.

OAJ on tehnyt laskurin, joka kertoo, kuinka paljon kunnan pitäisi lisätä resursseja, jos se lisäisi euroja saman verran kuin valtio on oppilasta kohden valtionosuusjärjestelmään lakia säädettäessä rahoitusta lisännyt. Kunnassa mitään rahoitusta ei ole korvamerkitty käytettäväksi tiettyyn asiaan.

Kuntapäättäjillä on valta päättää, mihin eurot käytetään, mutta päätösvalta ei ole täysin vapaata harkintaa – sitä rajaa laki. Oppimisen tuen uudistuksen myötä ryhmäkohtaisiin tukimuotoihin on kohdennettava vähintään 0,122 tuntia viikossa jokaista oppilasta kohti. Katso laskurista, mitä tämä tarkoittaisi omassa kunnassasi! Laskurin löydät linkin takaa "Mitä oppimisen tuen uudistus käytännössä tarkoittaa" -otsikon alta.

Laske oman kuntasi tilanne laskurilla

Nina Lahtinen
Nina Lahtinen
Koulutuspolitiikan johtaja

Uusimmat blogit