Kysymys oppivelvollisuuden uudistamistarpeista on nousemassa poliittiseenkin keskusteluun. Tutkijat Jani Erola ja Tuomas Pekkarinen vastaavat kolmeen oppivelvollisuuteen liittyvään kysymykseen. Keskustelu jatkuu 10. lokakuuta OAJ:n järjestämässä seminaarissa.
Yhteiskunta, työelämä ja osaamistarpeet muuttuvat. Lasten ja nuorten opinpolkujen taitteet puhuttavat yhä enemmän.
Varhaiskasvatuksen merkityksestä lapsen opinpolkuun on vahvaa tutkimusnäyttöä, mutta Suomessa varhaiskasvatukseen osallistuminen on eurooppalaisittain alhaista. Samalla 15 prosenttia nuorista jää vaille toisen asteen tutkintoa.
Pitäisikö oppivelvollisuuden alkaa jo varhaisemmin tai jatkua myöhempään? Muun muassa tästä keskustellaan OAJ:n järjestämässä Oppivelvollisuus 2020-luvulla: Koulupakkoa vai vapaata kasvua? -seminaarissa tiistaina 10. lokakuuta.
- Tilaisuus lähetettiin myös livenä OAJ:n Facebook-sivuilla - tässä tallenne!
Keskusteluun osallistuu kansanedustajia kuudesta suurimmasta eduskuntapuolueesta. Alustuspuheenvuorot kuullaan Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimusprofessorilta Tuomas Pekkariselta sekä Turun yliopiston sosiologian professorilta Jani Erolalta. Kysyimme tutkijoilta, mitä ja miksi oppivelvollisuudessa olisi uudistettava.
1) Mikä on tämän hetken askarruttavin kysymys oppivelvollisuudesta?
Jani Erola: Meillä on tieteellistä näyttöä siitä, kuinka oppivelvollisuuden kestolla voi olla positiivisia vaikutuksia mahdollisuuksien tasa-arvoon yhteiskunnassa. Ymmärrämme, kuinka koulutusjärjestelmä voi edesauttaa sitä, ettei lapsen sosiaalinen tausta vaikuta pärjäämiseen.
Mistä päästä oppivelvollisuutta sitten pitäisi pidentää? Suomalaisessa keskustelussa pääpaino on ollut oppivelvollisuuden loppupäässä, mutta yhä enemmän näyttöä on varhaiskasvatuksen merkityksestä. Mielestäni on loogista paneutua siihen: jos jokin uskottava politiikkasuositus on, niin se on varhaiskasvatuksen määrän lisääminen.
Tuomas Pekkarinen: Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä korostuu siirtymävaihe oppivelvollisuuden päätyttyä. Kansainvälinen tutkimus osoittaa, että oppivelvollisuusiän nostolla on ollut positiivisia vaikutuksia koulutustasoon, työmarkkinoille siirtymiseen ja lopulta myös tulotasoon, työllisyyteen ja erilaisiin yksilön sosiaalisiin ominaisuuksiin. Oppivelvollisuusikä on ollut Suomessa pitkään nykyisellä tasolla, vaikka yleinen koulutustaso on noussut. Joku voi sanoa, että pakko on huono keino, mutta voi oppivelvollisuuden pidentämisessä olla paljon hyvääkin.
2) Miksi ja keitä varten oppivelvollisuutta pitäisi uudistaa?
Erola: Jos oppivelvollisuutta aiotaan pidentää, pitää toki kysyä, mitä sillä tavoitellaan. Kysymys on hyvin moniulotteinen. Eli jos haluamme ehkäistä koulupudokkuutta, vastaus on oppivelvollisuuden pidentäminen loppupäässä. Mutta onko se riittävä keino yhteiskunnallisesti tai inhimillisen pääoman kannalta? Esimerkiksi koulupudokkuuteen liittyy tutkimusten mukaan huono-osaisuuden kasautumista, ja sanoisin, että ongelmaan tarvitaan oppivelvollisuuden lisäksi muitakin ratkaisuja.
Pekkarinen: Tutkimuksissa ovat erottuneet erityisesti pojat sekä ryhmät, joilla oppimisvaikeudet aiheuttavat muita heikompia tuloksia yläkoulussa. On myös ryhmiä, kuten maahanmuuttajataustaiset, joilla tietämys suomalaisen koulutusjärjestelmän mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista on muita heikompaa. Ja sitten on maantieteellinen aspekti.
Voi olla tilanteita, joissa ammattikoulu olisi osalle nuorista paras ratkaisu, mutta alueella ei ole tarjontaa. Oppivelvollisuusiän nosto nyt ei sinänsä sitä tarjontaa lisää, mutta sen ulottuminen toiselle asteelle voisi saada päättäjät miettimään vähän tarkemmin, millaista tarjontaa pitäisi olla.
3. Millaisiin lähivuosikymmenten muutoksiin oppivelvollisuuden pitää vastata?
Erola: Edessä on muutoksia, jotka liittyvät työn sisältöön ja yhteiskuntaan yleisemminkin. Muutokset ovat melko spesifejä, mutta oppivelvollisuuden kaltaisen koulutusrakenteen fokuksen pitää olla isossa, väestön koulutustason kuvassa. Tarvitaan hienosäätöä, mutta lopulta iso mittakaava ratkaisee.
Pekkarinen: Muissa Pohjoismaissa jo nyt näkyvä työmarkkinoiden polarisoituminen on saapumassa Suomeenkin. On hyvin korkeaa koulutusta vaativia asiantuntijatehtäviä, mutta sellaiset raskaan teollisuuden suorittavat työt vähenevät, joihin ammattikoulu on perinteisesti valmistanut. Samalla palvelualat kasvavat. Työn kysynnän muutoksiin pitäisi osata varautua paremmin, ja koulutuksen pitäisi olla joustavampaa. Yleisesti ottaen on ymmärrettävä, että pelkällä peruskoulutuksella on jälkiteollisessa yhteiskunnassa vaikeaa pärjätä.
Teksti: Matias Manner
Kuva: VATT, Turun yliopisto