Kohti sujuvaa arkea ja hyvinvointia Valkeakosken ammattiopistossa

Valkeakosken ammattiopistossa haluttiin sujuvoittaa opettajien arkea. OAJ:n työhyvinvointirahaston tukema VAAO-syke-hanke edistää yhteistyötä ja tukee pedagogista hyvinvointia.

Valkeakosken ammattiopisto siirtyi tiimiorganisaatioon epäonnekseen korona-aikaan vuoden 2021 alusta. Muutos jäi kellumaan, kun opisto siirtyi etätyöhön. Paluu normiarkeen havahdutti opettajat huomaamaan, että he eivät esimerkiksi tunne uusia työtovereitaan. Kun lähes 1 200 opiskelijan ammattiopisto toimii vielä useassa eri rakennuksessa, yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä ei syntynyt enää itsestään.

Opettajat kaipasivat parempaa yhteistyötä ja arjen sujuvuutta, minkä kokisi myös kohentuneena työhyvinvointina. Työn imu haluttiin löytää uudelleen.

VAAO-syke sai OAJ:n työhyvinvointirahastosta 75 000 euron tuen yhteistyötä ja pedagogista hyvinvointia edistävälle hankkeelleen. Myös työnantaja osallistuu kuluihin.

Hanke alkoi kolmipäiväisellä tiimityöskentelyn ohjauksella, jonka toteutti ulkopuolinen kouluttaja. Lisäksi lehtorit Mia Vepsäläinen ja Kristiina Vilpas nimettiin tiimien sparraajiksi.

– Ammatillisen opettajan työ muuttuu nopeasti. Yhdessä toimien saamme työkaluja, joilla voi hallita muutosta. Tiimi antaa tukensa opettajalle, jolla kuitenkin opettamisen autonomia säilyy, Mia Vepsäläinen kuvaa.

Kaveritiimitapaamisissa jaetaan toimivia käytäntänteitä

Sparraajat seuraavat kaikkia opiston kahtakymmentäneljää tiimiä. Lisäksi he järjestävät iltapäivisin kaveritiimitapaamisia.

– Niissä tiimi esittelee itsensä ja kertoo kaveritiimille, mitkä ovat heidän työtapansa helmiä. Näin on löydetty uusia käytäntöjä yhdessä toimimiseen. Hyvä henki, luottamus ja yhteisöllisyys korostuvat.

– VAAO-sykkeen pulssia seurataan kyselyin kolmesti lukuvuodessa, lehtori ja paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Maatraiva kertoo.

Onko sinulla mielessäsi työhyvinvoinnin hanke, joka kaipaisi tukea? OAJ:n työhyvinvointirahaston haku on auki 10.3.2023 saakka! Tutustu kohteisiin ja hakuehtoihin. 

 

Teksti Heikki Sahlman

Kuva Marjaana Malkamäki

Uusimmat uutiset ja tiedotteet