Oman työn arvo ja merkitys konkretisoituu Ria-Marika Heiskalle hetkissä, joissa opiskelija huomaa ylittäneensä itsensä.
– Se on paras fiilis, kun onnistun vähentämään opiskelijoiden viestintäarkuutta, lisäämään minäpystyvyyden tunnetta ja herättämään uteliaisuuden oppia lisää. Uteliaisuus on kehittymisen moottori.
Heiska opettaa ruotsia ja saksaa Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa. Se tarkoittaa paljon muutakin kuin sitä, että päntättäisiin vaikka uusia sanoja.
–Me opetamme kulttuurien välistä vuorovaikutusosaamista. Opettajana annan opiskelijoille hyvät eväät lähteä töihin ulkomaille tai monikulttuuriseen työyhteisöön.
Opettajana annan opiskelijoille hyvät eväät lähteä töihin ulkomaille tai monikulttuuriseen työyhteisöön.
Amk-opettajat rakentavat Suomen kilpailukykyä
Suomen työelämä tarvitsee kipeästi lisää korkeasti koulutettuja osaajia eri aloille. Tähän tarpeeseen Ria-Marika Heiska osaltaan vastaa ammattikorkeakoulun lehtorina. Työllään hän avaa opiskelijoille ovia maailmalle ja rakentaa Suomen kilpailukykyä. Kielitaidolla ja kulttuurienvälisellä osaamisella on nimittäin kansainvälisessä kaupassa iso merkitys.
–Pienelle viennistä riippuvaiselle taloudelle on nyt ja tulevaisuudessa tosi tärkeää, että opiskelijat saavat kansainvälistä kokemusta sekä valmiuksia tehdä yhteistyötä eri kulttuureista ja kielialueilta tulevien ihmisten kanssa.
Kohtaamiselle tarvitaan lisää aikaa
Oppimisen edellytys on se, että opettajalla on aikaa kohdata opiskelija. Juuri aika on kuitenkin yhä enemmän kortilla ammattikorkeakouluissa. Opiskelijamäärä on vuodesta toiseen kasvanut, rahoituksen ja opettajien määrä ei. Tämä näkyy jokaisen amk-opettajan arjessa.
Lukuvuoden aikana opetettavien opintopisteiden määrä on Heiskan mukaan monessa ammattikorkeakoulussa noussut jopa 40 prosenttia viimeisten 15 vuoden aikana.
– Opiskelijat tarvitsevat enemmän aikaa opettajan ja muiden kurssilaisten kanssa. Mutta kun opetettavien kurssien määrä lisääntyy, tekemistä on pakko tiivistää. Lisääntynyt aikapaine on valitettavasti usein pois opiskelijoiden kohtaamisesta. Esimerkiksi suullisen kielitaidon kehittäminen ilman säännöllisesti tapaavaa ryhmää ja osaavaa opettajaa on hyvin haastavaa, Heiska sanoo.
Opiskelijat tarvitsevat enemmän aikaa opettajan ja muiden kurssilaisten kanssa. Mutta kun opetettavien kurssien määrä lisääntyy, tekemistä on pakko tiivistää.
Hän on huolissaan lähiopetuksen vähentymisen seurauksista oppimistuloksille ja sosiaalisten taitojen kehitykselle.
– Ei työmarkkinoillakaan riitä, että hallitaan vain substanssi, vaan lisäksi pitäisi pystyä sujuvaan ja luontevaan vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön muiden kanssa myös kasvokkain, ei vain virtuaalisesti.
”Palkka kertoo työn ja ammattitaidon arvostuksesta”
Valtaosassa Suomen ammattikorkeakouluja noudatetaan Sivistystyönantajien työehtosopimusta. Nykyinen sopimus umpeutuu maaliskuun lopussa. Nyt OAJ neuvottelee työnantajan kanssa muun muassa tulevista palkankorotuksista. Korotuksille on tarvetta, sillä takana on pitkään jatkunut kuluttajahintojen nousu.
– Kyllähän palkka kertoo työn ja ammattitaidon arvostuksesta. Meilläkin on työkavereiden kesken puhuttu siitä, miten esimerkiksi ruokakassin hinta on jotain ihan muuta kuin aiemmin. Välttämättömiin menoihin menee paljon enemmän rahaa kuin ennen, joten on pakko katsoa paljon tarkemmin, mitä ostaa, Heiska kertoo.
Kuormitus on ammattikorkeakouluissa ihan ennennäkemättömällä tasolla. Monella on jo nyt erittäin suuria haasteita mahduttaa kaikkia työtehtäviä 1 600 tunnin vuosityöaikaan.
Palkassa pitää hänestä näkyä työn edellyttämä monivuotinen yliopistokoulutus sekä ajantasainen osaaminen, joka vaatii jatkuvaa ylläpitämistä. Ja jotta opettajat voivat onnistua työssään ja tehdä osansa koko kansan koulutustason nostamiseksi, pitää kiinnittää huomiota myös työaikaan.
– Kuormitus on ammattikorkeakouluissa ihan ennennäkemättömällä tasolla. Monella on jo nyt erittäin suuria haasteita mahduttaa kaikkia työtehtäviä 1 600 tunnin vuosityöaikaan. Palkankorotusten lisäksi pitäisikin varmistaa, että työmäärä ei yhtään nouse.
OAJ:n jäsenenä pääsee vaikuttamaan työehtoihin
Sopimusneuvotteluissa korostuu Heiskan mielestä ammattijärjestöön kuulumisen merkitys. Näihinkin neuvotteluihin tavoitteita on OAJ:ssä valmisteltu demokraattisesti ja jäseniä kuunnellen esimerkiksi tulo- ja palkkapoliittisessa toimikunnassa ja hallituksessa.
– Kannattaa olla mukana niissä pöydissä, joissa päätetään oman työn ehdoista. Jos työehdot kiinnostavat, niin niihin vaikutetaan OAJ:n kautta ja OAJ:hin kuulumalla.
Kannattaa olla mukana niissä pöydissä, joissa päätetään oman työn ehdoista.
Sopimusneuvotteluja käydään valtakunnallisesti, mutta OAJ toimii myös jokaisessa ammattikorkeakoulussa lähellä jäseniään. Heiska aloitti elokuussa Haaga-Heliassa pääluottamusmiehenä. Hän toimii siis sanansaattajana henkilöstön ja työnantajan välillä. Heiska kannustaa jäseniä mukaan myös oman opettajayhdistyksen toimintaan.
– On mahtavaa, että meillä Haaga-Heliassa on monen eri alan opettajia. Yhdistys tuo koko porukan yhteen, mikä on tosi hedelmällistä. Yhdessä vaikutamme siihen, miten meillä paikallisesti linjataan asioista.
Teksti: Heikki Pölönen
Kuva: Jarkko Mikkonen
Viisi opettajaa kertoo ammattilaisen arvosta
-
TiedoteKuntavaalit 21.11.2024OAJ:n kysely: Neljä viidesosaa kuntapäättäjistä pystyy vaikuttamaan kuntansa kasvatus- ja koulutusasioihin
-
UutinenSopimusneuvottelut 12.02.2024Aikuiskoulutus on täsmävastaus työelämän osaamistarpeisiin – ”Parasta on, kun onnistuu siirtämään ammattitaitoaan muille”
-
UutinenSopimusneuvottelut 05.02.2024Pienen musisoijan ilo kertoo opettajankin onnistumisesta – ”Kun työssä antaa paljon, sen soisi näkyvän palkassakin”
-
UutinenSopimusneuvottelut 29.01.2024Ammatilliset opettajat ovat tupla-ammattilaisia – ”Kuka ne tulevaisuuden osaajat tekee, jos opettajat vaihtavat alaa?”
-
UutinenSopimusneuvottelut 22.01.2024Opetukseen tarvitaan lisää aikaa ja rahaa – ”Miten työn arvostus näkyy, jos ei palkassa?”
- Seuraa neuvotteluja!
Lisää sopimusneuvotteluista
-
UutinenSopimusneuvottelut 20.12.2024Kelpoisten varhaiskasvatuksen opettajien palkkaus paranee
-
UutinenSopimusneuvottelut 19.12.2024Ensimmäinen työehtosopimus kuntien ja hyvinvointialueiden henkilöstövuokrausalalle
-
UutinenSopimusneuvottelut 10.12.2024Neuvottelut uudesta palkkausjärjestelmästä varhaiskasvatukseen käynnissä
-
UutinenSopimusneuvottelut 11.10.2024Ensi kevään neuvotteluihin valmistautuminen on käynnissä
-
UutinenSopimusneuvottelut 09.10.2024Avainta lopettaa toimintansa, uudet sopimukset neuvotteluun
- Lisää ajankohtaista