Uusi työehtosopimus on voimassa 21.8.2024–31.3.2027. Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten työehtosopimukseen sisältyy 2,9 prosentin palkankorotus, joka jaetaan 2,5 prosentin yleiskorotuksena ja 0,4 prosentin paikallisena eränä. Paikallisen erän jakautumisesta neuvotellaan luottamusmiehen kanssa. Yleiskorotus maksetaan 1.9.2024 ja paikallinen erä viimeistään marraskuun 2024 palkanmaksun yhteydessä.
Toisen ja kolmannen sopimusvuoden palkantarkistusten suuruus määräytyy verrokkialojen mukaan. Verrokkialoja ovat kemian alan toimihenkilöitä koskeva työehtosopimus ja teknologiateollisuuden toimihenkilöitä ja työntekijöitä koskevat työehtosopimukset.
– Sopimusneuvottelut alkoivat yhdessä yksityisen opetusalan neuvotteluiden kanssa helmikuussa. Nyt viimein on valmista. Kolmivuotinen sopimus antaa tässä tilanteessa alalla työskenteleville turvaa pitkäksi aikaa ja on siksi kannatettava, sopimusneuvotteluista vastannut erityisasiantuntija Minna Vakkuri kertoo.
Työelämäjaksosta tukea verkostoitumiseen
Osapuolet sopivat myös täysin uudesta työelämäjaksoa koskevasta suosituksesta. Sen tavoitteena on tukea opetushenkilöstön ammatillista työelämäosaamista sekä verkostoitumista alan työpaikkoihin.
– Työelämäjakso on ollut sopimustavoitteemme jo pitkään ja olemme tyytyväisiä, että pääsimme asiassa nyt eteenpäin, vaikkei tästä vielä sopimusmääräystä saatukaan, Vakkuri sanoo.
Sopimusosapuolet suosittelevat opetushenkilöstön ammatillisen työelämäosaamisen ja alan työpaikkoihin verkostoitumisen tukemiseksi, että opettajan kanssa sovitaan mahdollisuudesta palkalliseen työelämäjaksoon. Jakson pituus on erikseen sovittava määrä työpäiviä. Jakson suorittamisesta täytyy sopia työnantajan kanssa esimerkiksi kehityskeskustelussa.
Sopimuksen pääkohdat:
- 2,5 prosentin yleiskorotus 1.9.2024
- 0,4 prosentin paikallinen erä 1.9.2024 Paikallisen erän suuruus määräytyy huhtikuun 2024 palkkasumman mukaan. Paikallinen erä on maksettava viimeistään marraskuun 2024 palkanmaksun yhteydessä ja se maksetaan takautuvasti 1.9.2024 lukien niille, joiden työsuhde on ollut voimassa syyskuussa 2024 ja joilla palkka on maksussa marraskuussa.
- Lomaraha voidaan muuttaa lomaksi työnantajan ja työntekijän sopimuksella
- Tilapäiseen hoitovapaaseen oikeus myös samassa taloudessa asuvalle ei-biologiselle vanhemmalle sekä lapsen vanhemmalle, joka ei asu tämän kanssa samassa taloudessa.
- Suositus työelämäjaksosta
- Luottamusmieskorvaus ja työsuojeluvaltuutetun palkkio nousevat 2,9 prosenttia 1.9.2024 alkaen