Koska generatiivinen tekoäly pystyy tuottamaan varsin päteviä vastauksia vaativiinkin kysymyksiin, on tärkeää, että opintosuoritusten hyväksyminen perustuu myös sellaisten tehtävien arviointiin, jotka on tehty valvotuissa oloissa ilman tekoälyä.
Näin linjaa opetusalan eettinen neuvottelukunta tänään julkaistussa tekoälyä koskevassa kannanotossaan. Plagioinnin ehkäisemiseksi neuvottelukunta katsoo, että arvosanat eivät koskaan saisi perustua pelkästään itsenäisiin suorituksiin. Tämä on neuvottelukunnan mielestä olennaista myös oppilaiden ja opiskelijoiden yhdenvertaisuuden vuoksi.
”Ajattelua ei voi ulkoistaa tekoälylle”
Plagioinnin lisäksi tekoälyn hyödyntämisessä kouluarjessa täytyy huomioida esimerkiksi tekijänoikeudet. Neuvottelukunta muistuttaa, että esimerkiksi oppimateriaalit ovat tekijänoikeuslain piirissä.
Pelkkiä kieltoja kannanotto ei kuitenkaan sisällä, vaan neuvottelukunta näkee tekoälyn arvokkaana apuvälineenä opiskelussa. Sen käyttöä kannattaa opetella jo koulussa samoin kuin käydä kriittistä keskustelua tekoälyn mahdollisuuksista ja rajoista, lähdekritiikistä ja kriittisestä medialukutaidosta.
Kaikkea tekoäly ei korvaa.
”Ajattelua ei voi ulkoistaa tekoälylle. Valmiiden tekoälyvastausten äärellä oma ajattelu ei kehity, vaan tärkeää on prosessoida käsiteltäviä kysymyksiä itse,” kannanotossa todetaan.
Tekoäly voi keventää opettajien arviointitaakkaa
Neuvottelukunta uskoo, että arviointiapurina tekoäly voi helpottaa opettajien työtä.
”Opettajien on mahdollista antaa tekoälyn pisteyttää esimerkiksi esseevastauksia sille syötettyjen ”tarkisteiden” pohjalta. Tämä voi olla hyödyllistä ja helpottaa opettajan työtä. Opettajan tulee kuitenkin säilyttää itsellään viimeinen harkinta pisteistä ja arvosanoista, ” neuvottelukunta korostaa.
Opetusalan eettinen neuvottelukunta
- Opetusalan eettinen neuvottelukunta on valtakunnallinen riippumaton elin, joka ottaa kantaa opetusalan eettisiin kysymyksiin ja edistää keskustelua opettajan ammattietiikasta.
- Neuvottelukunnan kannanotot löydät kokonaisuudessaan täältä.