OAJ:n vuoden 2024 vaikuttamistyö on raportoitu avoimuusrekisteriin

Vuonna 2024 OAJ teki vaikuttamistyötä esimerkiksi koulutuksen lainsäädännön kehittämisen, työelämäheikennysten torjumisen sekä rahoituksen turvaamisen puolesta.

OAJ on jättänyt vuoden 2024 vaikuttamistyöstään lakisääteiset raportointi-ilmoitukset määräajassa. 1.1.2024. voimaan astuneen avoimuusrekisterin tarkoitus on avata kansalaisille valtion päätöksentekoon kohdistuvaa vaikuttamista eli lobbausta.

Vuonna 2024 teimme vaikuttamistyötä pääasiassa päättäjiä tapaamalla ja heille viestien. Keskityimme eritysesti kuuteen teemaan, jotka liittyvät koulutuksen ajankohtaisimpiin kysymyksiin:

  1. Keskeisimmät koulutusta koskevan lainsäädännön uudistukset, eli perusopetuslain muuttamista, lukiolain muuttamista ja ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilua koskevat hallituksen esitykset.
  2. Norminpurun ongelmat kasvatus-, koulutus- ja tutkimussektorilla. Kasvatuksen ja koulutuksen lainsäädännön normien purkaminen ei ole lapsen edun mukaista, eikä sillä saada myöskään aikaiseksi kestäviä säästöjä.
  3. Vientivetoinen palkkamalli sekä muut työntekijöiden oikeuksiin esitetyt heikennykset, kuten ensimmäisen sairauspäivän palkattomuus ja määräaikaisten asemaa koskevat muutokset.
  4. Koulutuksen rahoitus vuoden 2025 talousarvioesityksessä ja puoliväliriihessä, koulutuksen vaikutus tuottavuuteen ja talouskasvuun, sekä kuntatalouden pitkän aikavälin näkymät. Suomen tulevaisuus riippuu kasvatuksesta ja koulutuksesta.
  5. Opetusalan kelpoisuudet ja opettajan ammattinimikkeen suojaaminen. Nykyisiä opettajien, opinto-ohjaajien tai opetusalan esihenkilöiden kelpoisuusvaatimuksia ei saa laskea miltään osin, sillä niillä varmistetaan pedagoginen osaaminen.
  6. Työrauha-asiat peruskoulussa ja toisella asteella mukaan lukien mobiililaitteiden käyttö. Hyvä työrauha oppilaitoksissa luo perustaa oppimiselle ja auttaa niin oppilaita kuin opettajiakin jaksamaan ja voimaan hyvin. Turvallisuus ja hyvinvointi lisäävät myös koulutuksen tuloksellisuutta.

OAJ on julkaissut tietoja tekemästään vaikuttamisesta vuodesta 2022 lähtien. Seuraavan kerran raportoimme kevään 2025 vaikuttamistyöstä tulevana kesänä.

Katso vuoden 2024 avoimuusrekisteritiedot

Uusimmat uutiset ja tiedotteet