Avoimuusrekisterin mukaiset lobbaukset

Opetusalan ammattijärjestö OAJ on lobbauksessaan sitoutunut avoimuuteen. Siksi julkaisemme puolivuosittain avoimuustilinpäätöksen, jossa kerromme, keitä olemme lobanneet ja mistä aiheista.

Lobbauksen avoimuusrekisterilaki astui voimaan 1.1.2024. Rekisterin tavoite on avata kansalaisille valtion päätöksentekoon kohdistuvaa vaikuttamista eli lobbausta ja sen merkittävyyttä.

OAJ on halunnut avata omaa vuosittaista vaikuttamistyötään jo ennen avoimuusrekisterin käyttöönottoa. Syksystä 2022 alkaen olemme ilmoittaneet, keitä poliittisia päättäjiä eli kansanedustajia, ministereitä ja ministereiden valtiosihteereitä sekä ministeriöiden johtoa olemme lobanneet tärkeimmissä ajankohtaisissa edunvalvontateemoissamme.

Rekisteriin ilmoitettavien henkilöiden lisäksi tapaamme monia muitakin henkilöitä ja tahoja sekä vaikutamme esimerkiksi erilaisissa työryhmissä, kuulemisissa, seminaareissa ja tapahtumissa.

Syksyllä 2023 poliittisten päättäjien ja virkamiesjohdon käsittelyssä olivat muun muassa seuraavat asiat, joihin OAJ:n päättäjätapaamiset ovat liittyneet:

  • Työmarkkinapolitiikka
  • Budjettiriihi ja koulutuksen rahoituksen turvaaminen
  • Hallitusohjelman toimeenpano
  • Opettajarekisterin tulevaisuus
  • Pedagogisen osaamisen merkitys
  • Varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmäärien lisääminen
  • Osaamistason nosto
  • Oppimisen tukeen liittyvät asiat
  • Kansainvälisten osaajien merkitys
  • Kotouttamisen edistäminen
  • Korkeakoulupolitiikka
  • TKI-rahoituksen kohdentuminen

Tavatut avoimuusrekisteriin kirjattavat henkilöt syksyllä 2023

Ministerit

Sanni Grahn-Laasonen, sosiaaliturvaministeri, kok.
Sari Multala, tiede- ja kulttuuriministeri, kok.
Arto Satonen, työministeri, kok.
Anna-Maja Henriksson, opetusministeri, rkp.
Anna-Kaisa Ikonen, kuntaministeri, kok.
Petteri Orpo, pääministeri, kok.

Ministereiden avustajat

Emmi Venäläinen, erityisavustaja, kok.
Lassi Noponen, erityisavustaja, ps.
Elina Laavi, valtiosihteeri, kok.
Lisa Palm, erityisavustaja, rkp.
Alexander Junell, erityisavustaja, rkp.
Laura Ollila, erityisavustaja, rkp.
Mikaela Nylander, valtiosihteeri, rkp.
Maija Niskala, erityisavustaja, kok.
Riikka Slunga-Poutsalo, valtiosihteeri, ps.
Henrik Vuornos, erityisavustaja, kok.
Timo Kerttula, erityisavustaja, ps.
Hannu Peurasaari, erityisavustaja, ps.
Niko Ohvo, erityisavustaja, ps.
Jukka Sarhimaa, erityisavustaja, kok.
Santeri Lohi, erityisavustaja, kok.

Kansanedustajat

Antti Lindtman, sd.
Inka Hopsu, vihr.
Mikko Ollikainen, rkp.
Veronika Honkasalo, vas.
Lauri Lyly, sd.
Sari Sarkomaa, kok.
Eva Biaudet, rkp.
Anne Rintamäki, ps.
Pia Sillanpää, ps.
Nasima Razmyar, sd.
Henrik Wikström, rkp.
Jari Koskela, ps.

Eduskuntaryhmät

SDP
Kokoomus
Vihreät
KD
RKP
Perussuomalaiset

Opetus-ja kulttuuriministeriö

Anita Lehikoinen, kansliapäällikkö
Eeva-Riitta Pirhonen, ylijohtaja
Petri Lempinen, ylijohtaja

Valtiovarainministeriö

Juha Majanen, kansliapäällikkö

Työ- ja elinkeinoministeriö

Elina Pylkkänen, alivaltiosihteeri

Keväällä 2023 poliittisten päättäjien ja virkamiesjohdon käsittelyssä olivat muun muassa seuraavat asiat, joihin OAJ:n päättäjätapaamiset ovat liittyneet.

Hallituksen 2023–2027 ohjelmaan liittyvät OAJ:n tavoitteet:

  • Varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmäärien nosto
  • Opettajamitoitus
  • Opettajarekisterin käynnistäminen
  • Kansallinen oppimisen digitalisaation strategian laatiminen
  • Toisen asteen kehittämishanke
  • Opettajan antaman opetuksen määrän nosto
  • Lukion laatustrategia
  • TKI-rahoitus
  • Oppimisen tukeen liittyvät asiat
  • Koulutuksen rahoituksen turvaaminen
  • Lainsäädännön kehittäminen työntekijän aseman parantamiseksi
  • Opettajien täydennyskoulutuksen mahdollistaminen (mentorointi)
  • Osaamistason nosto
  • Maahanmuuttajien osaamisen ja työllistymisen edistäminen
  • Maksuton esiopetus kaksivuotiseksi
  • Lapsen oikeus varhaiskasvatuksen erityisopetukseen vahvistetaan

Pääpaino OAJ:n vaikuttamistyössä on ollut järjestön hallitusohjelmatavoitteiden edistämisessä.

Tavatut avoimuusrekisteriin kirjattavat henkilöt keväällä 2023

Ministerit

Sirpa Paatero, kuntaministeri, sd.
Li Andersson, opetusministeri, vas.
Tuula Haatainen, työministeri, sd.
Arto Satonen, työministeri, kok.
Sari Essayah, maa-ja metsätalousministeri, kd.

Ministereiden avustajat

Dan Koivulaakso, valtiosihteeri, vas.
Mika Parkkari, erityisavustaja, vas.
Selmi Holopainen, erityisavustaja, vas.
Piritta Jokelainen, erityisavustaja, sd.
Heikki Isotalo, erityisavustaja, vihr.
Jarno Lappalainen, erityisavustaja, vihr.

Kansanedustajat

Sari Multala, kansanedustaja, kok
Antti Rinne, varapuhemies, sd.
Mauri Peltokangas, kansanedustaja, ps.
Sari Sarkomaa, kansanedustaja, kok.
Sanni Grahn-Laasonen, kansanedustaja, kok.
Veronika Honkasalo, kansanedustaja, vas.
Inka Hopsu, kansanedustaja, vihr.
Ville Valkonen, kansanedustaja, kok.
Mikko Ollikainen, kansanedustaja, rkp.
Anders Norrbacka, kansanedustaja, rkp.
Janne Jukkola. kansanedustaja, kok.
Bella Forsgren, kansanedustaja, vihr.
Eveliina Heinäluoma, kansanedustaja, sd.
Eemeli Peltonen, kansanedustaja, sd.
Elisa Gebhard, kansanedustaja, sd.
Pia Hiltunen, kansanedustaja, sd.
Jani Kokko, kansanedustaja, sd.
Pinja Perholehto, kansanedustaja, sd.
Anna-Kristiina Mikkonen, kansanedustaja, sd.
Juha Viitala, kansanedustaja, sd.
Saku Nikkanen, kansanedustaja, sd.
Lauri Lyly, kansanedustaja, sd.
Ville Merinen, kansanedustaja, sd.
Eeva-Johanna Eloranta, kansanedustaja, sd.
Johanna Ojala-Niemelä, kansanedustaja, sd.

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Anita Lehikoinen, kansliapäällikkö, OKM
Atte Jääskeläinen, ylijohtaja, OKM
Petri Lempinen, ylijohtaja, OKM
Eeva-Riitta Pirhonen, ylijohtaja, OKM

Syksyllä 2022 poliittisten päättäjien ja virkamiesjohdon käsittelyssä olivat muun muassa seuraavat asiat, joihin OAJ:n päättäjätapaamiset ovat liittyneet.

  • Vuoden 2023 budjetti
  • Varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmäärien nosto
  • Opettajamitoitus
  • Opettajarekisteri
  • Digitalisaatio
  • Toisen asteen kehittämishanke
  • Opettajan antaman opetuksen määrä
  • Lukion laatustrategia
  • TKI-rahoitus
  • Oppimisen tukeen liittyvät asiat 

Pääpaino OAJ:n vaikuttamistyössä on ollut järjestön eduskuntavaalitavoitteiden edistämisessä.

Tavatut avoimuusrekisteriin kirjattavat henkilöt syksyllä 2022 

Ministerit

Sanna Marin, pääministeri, sd. (puolueen pj.)
Annika Saarikko, valtiovarainministeri, kesk. (puolueen pj.)
Sirpa Paatero, kuntaministeri, sd.
Maria Ohisalo, ympäristöministeri, vihr. (puolueen pj.)
Petri Honkonen, tiede-ja kulttuuriministeri, kesk.
Li Andersson, opetusministeri, vas. (puolueen pj.)

Ministereiden avustajat

Tuomo Puumala, valtiosihteeri (kesk.), OKM
Dan Koivulaakso, valtiosihteeri (vas.), OKM
Anna Mäkipää, erityisavustaja, vas.
Iiris Niinikoski, erityisavustaja, sd.
Mari-Elina Koivusalo, erityisavustaja, sd.

Kansanedustajat

Markus Lohi, kansanedustaja, kesk.
Hanna-Leena Mattila, kansanedustaja, kesk.
Katri Kulmuni, kansanedustaja, kesk.
Tuomas Kettunen, kansanedustaja, kesk.
Pekka Aittakumpu, kansanedustaja, kesk.
Sari Multala, kansanedustaja, kok
Marko Asell, kansanedustaja, sd.
Maria Guzenina, kansanedustaja, sd.
Eeva Kalli, kansanedustaja, kesk.
Kai Mykkänen, kansanedustaja, kok.
Riikka Purra, kansanedustaja, ps.
Harry Harkimo, kansanedustaja, Liike nyt
Hilkka Kemppi, kansanedustaja, kesk.
Sanni Grahn-Laasonen, kansanedustaja, kok.
Petteri Orpo, kansanedustaja, kok. (puolueen pj.)
Eeva-Johanna Eloranta, kansanedustaja, sd.
Jouni Ovaska, kansanedustaja, kesk.
Noora Koponen, kansanedustaja, vihr.
Johanna Ojala-Niemelä, kansanedustaja, sd.
Antti Lindtman, kansanedustaja, sd.

Eduskuntaryhmät

SDP:n eduskuntaryhmä
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Keskustan eduskuntaryhmä
Kristillinen eduskuntaryhmä
Liike Nytin eduskuntaryhmä
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Vihreä eduskuntaryhmä

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Anita Lehikoinen, kansliapäällikkö, OKM
Atte Jääskeläinen, ylijohtaja, OKM
Riitta Kaivosoja, ylijohtaja, OKM
Petri Lempinen, ylijohtaja, OKM
Esko Ranto, ylijohtaja, OKM
Eeva-Riitta Pirhonen, ylijohtaja, OKM