Kaksivuotinen esiopetus
Kaksivuotinen esiopetus vahvistaisi koulutuksellista tasa-arvoa ja antaisi eri taustoista tuleville lapsille paremmat valmiudet koulupolulle
Kaksivuotisessa esiopetuksessa on mahdollista puuttua kasvun ja oppimisen vaikeuksiin entistä varhaisemmin. Mitä aikaisemmin tukea pystytään antamaan, sitä tehokkaammin se vaikuttaa.
Suomen esiopetus on ainutlaatuinen vaihe varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen nivelvaiheessa. Esiopetuksella on oma opetussuunnitelma ja sitä tarjotaan vähintään 700 tuntia lukuvuoden aikana. Esiopetuksen lisäksi lapsella on oikeus täydentävään maksulliseen varhaiskasvatukseen.
Kaksivuotinen esiopetus antaa lapselle aikaa rauhassa kehittää oppimisvalmiuksiaan leikin ja muun tavoitteellisen toiminnan avulla. Samalla oppimisvalmiuksia pystytään tukemaan kaikkien lasten osalta aikaisemmin eikä esimerkiksi tukitoimia tarvita niin paljon vanhemmalla iällä.
Varhaiskasvatuksen opettajista on pula, mikä selviää esimerkiksi vuonna 2023 julkaistusta kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun väliraportista. Kuluvalla hallituskaudella on lisättävä opettajien osuutta päiväkodeissa ja koulutettava yliopistoissa riittävästi varhaiskasvatuksen opettajia, jotta varhaiskasvatuslain tavoitteet toteutuvat. Lisäksi tulisi perustaa opettajarekisteri, jotta olisi tiedossa, onko opettajia riittävästi ja mistä päin Suomea he löytyvät.
Tarvitsemme kaksivuotisen esiopetuksen, jotta kaikki lapset saavat yhdenvertaiset edellytykset opintopolun alkuun. Viisivuotiaiden osallistuminen varhaiskasvatukseen on viime vuosina lisääntynyt. Edelleen kuitenkin noin kymmenen prosenttia ikäluokan lapsista on varhaiskasvatuksen ulkopuolella. Viisivuotiaiden varhaiskasvatukseen osallistumisessa on myös alueellisia eroja, muun muassa kotihoidontuen sekä kuntien asettamien ehtojen vuoksi.
Erityisen paljon kaksivuotisesta esiopetuksesta hyötyisivät Suomeen muualta muuttaneiden perheiden lapset. Laadukas esiopetus samoin kuin varhaiskasvatus ovat tärkeässä roolissa kotimaisten kielten oppimisessa ja yhteisöön kiinnittymisessä.
Kaksivuotisen esiopetuksen tulisi olla osa perusopetuslakia. Perusopetuslaki takaa sen, että esiopetus on maksutonta ja voittoa tavoittelematonta ja oppilashuollon palvelut ovat käytössä. Esiopetuksessa noudatetaan esiopetuksen opetussuunnitelman perusteita ja se toimii siltana varhaiskasvatuksesta peruskouluun. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuussäädöksissä säädetään esiopetuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksista. Esiopetusta tulee antaa esiopetuskelpoinen varhaiskasvatuksen opettaja tai luokanopettaja.
Perusopetuslain mukainen kuusivuotiaiden esiopetus on velvoittavaa ja siihen osallistuu jokseenkin koko kuusivuotiaiden ikäluokka. Se ei ole osa oppivelvollisuutta, mutta lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet täyttävään toimintaan. Kaksivuotinen esiopetus alkaisi sinä vuonna, kun lapsi täyttää viisi vuotta. Se ei edelleenkään olisi osa oppivelvollisuutta, vaan selvästi oma kokonaisuutensa nimeltä esiopetusvelvollisuus.
Kaksivuotisessa esiopetuksessa oleva lapsi voisi huoltajan päätöksellä osallistua perusopetuslaissa säädetyn esiopetuksen sijaan muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan, kuten suorittaa esiopetuksen kotona. Silloin olisi oman kotikunnan kuitenkin valvottava, että lapsen oppimisvalmiudet kehittyvät opetussuunnitelman mukaisesti. Se olisi parannus nykyiseen, sillä tällä hetkellä kukaan ei valvo, vastaako toiminta esiopetuksen tavoitteisiin.
Esiopetuksella ei saa tavoitella taloudellista hyötyä. Sama periaate on perusopetuksessakin. Verovaroin kustannetun toiminnan rahoituksen tulee kohdentua täysimääräisesti toimintaan. Rahoituksen käytön tulee olla valvottua ja läpinäkyvää. Jos voittoa kertyy, opetuksen järjestäjän on pystyttävä todistamaan, että se käytetään toiminnan kehittämiseen, eikä sitä esimerkiksi jaeta sijoittajille tai omistajille osinkoina.
Miten kaksivuotisesta esiopetuksesta hyötyisi
Yhteiskunta
Kaksivuotinen esiopetus lisäisi viisivuotiaiden osallistumista suunnitelmallisen ja tavoitteellisen toimintaan ja antaisi lapsille entistä paremmat valmiudet tulevalle koulutuspolulleen. Se auttaisi parantamaan oppimistuloksia ja pienentäisi tarvetta myöhemmin annettavalle oppimisen tuelle. Se siis vahvistaisi koko yhteiskunnan osaamista ja olisi verorahojen järkevää kohdentamista.
Jäsen
Kaksi vuotta antaa esiopetuksen opettajille enemmän aikaa vuorovaikutuksen sekä tavoitteelliseen toiminnan toteuttamiseen ja toiminnan kehittämiseen kunkin lapsen oppimisvalmiuksia edistävällä tavalla. Jos lasten ja nuorten oppimisvalmiuksien ero kasvaa suureksi, kuormittaa se lopulta kaikkia koulutusasteita. Laadukas ja kaksivuotinen esiopetus auttaa siten opetusalan henkilöstöä myös myöhemmillä koulutusasteilla.
Oppija
Opetussuunnitelman mukaisessa esiopetuksessa lapsi oppii monipuolisin tavoin muun muassa matematiikan alkeita ja lukemisen valmiuksia, mutta myös sosiaalisia taitoja, kuten toimimaan ryhmässä, vaalimaan ympäristöä ja suhtautumaan tasavertaisesti muihin ihmisiin.
Kaksivuotinen esiopetus on edennyt
Kokeilu tuo uutta tietoa
Kokeilu tuo uutta tietoa
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu käynnistyi 148 kunnassa syksyllä 2021. Kokeilun tavoitteena oli selvittää kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun järjestämistä sekä vaikutuksia. Kokeilun vaikutuksista saadaan tietoa vuonna 2025. Tuloksissa on kiinnostavaa se, kavensiko kokeilu lasten välisiä eroja tunne- ja ihmissuhdetaidoissa sekä akateemisissa perusvalmiuksissa.