Oppimistulokset nousuun osaavien opettajien voimin

Suomalaisten nuorten osaaminen on heikentynyt PISA-tutkimuksissa jo pitkälle toista vuosikymmenentä

Nyt trendinomainen lasku on jyrkentynyt suoranaiseksi romahdukseksi. Viimeisimmän PISA-tutkimuksen tulokset osoittavat, että suomalaisten nuorten osaaminen on pudonnut kaikilla tutkimuksen osa-alueilla. Suhteellisesti pudotusta on eniten lukutaidossa. Aiemmin Suomen tulos oli maailman huippua, mutta nyt enää OECD-maiden keskiarvon tuntumaa. Sama kehitys on näkynyt myös muissa oppimistuloksien mittauksissa pitkin 2000-lukua.

Oppimistuloksia voidaan parantaa panostamalla pitkäjänteisesti koulutukseen ja korjaamalla akuutit ongelmat.

OAJ:n ratkaisut oppimistulosten parantamiseksi

Jotta tilanne saadaan korjattua, tarvitaan aivan uuden tasoisia lisäpanostuksia koulutukseen.

Nyt ei ole oikea hetki purkaa koulutuksen laatuun liittyviä normeja, heikentää kuntien koulutukseen käytettävissä olevia resursseja tai säästää lyhytnäköisesti koulutuksesta.

Oppimisen tuki on uudistettava perusteellisesti ja tukea on vahvistettava varhaiskasvatuksesta lähtien. Myös muiden oppilaiden opetukseen on varattava riittävät resurssit.

Jokaisen lapsen oikeuden koulutetun ja kelpoisen opettajan opetukseen on toteuduttava. Koulujen ryhmäkokojen on oltava kohtuullisia, jotta opettajilla on mahdollisuus onnistua. Tämä parantaa myös työrauhaa, joka mahdollistaa kaikkien oppimisen.

Miten oppimistulosten parantaminen hyödyttäisi 

Yhteiskuntaa 

Jotta saamme uusia osaajia, koulutuspolun pitää olla kunnossa koko sen mitalta. Oppimistuloksia on syytä parantaa, jotta oppijoilla on paremmat valmiudet jatko-opintoihin ja työelämään. 

Jäsentä 

Jokainen opetusalan ammattilainen haluaa, että heidän opettamansa lapset ja nuoret myös todella oppivat. Kun opetuksen resurssit ja olosuhteet ovat kunnossa, on työn tekeminen palkitsevaa.

Oppijaa 

Laadukkaalla koulutuksella ja toimivalla oppimisen tuella voidaan varmistaa, että nuoret saavat yhdenvertaiset mahdollisuudet oppimiseen. Oppimistulosten eriytyminen lisää eriarvoisuutta myös jatko-opintoihin hakeutuessa, millä on kauaskantoisia vaikutuksia tulevaan elämään.

Viimeisimmät PISA-tulokset pähkinänkuoressa

 

Oppimiserot ovat kasvaneet sekä koulujen sisällä että koulujen välillä. Vaarana on, että lasten ja nuorten koulutukselliset mahdollisuudet eriytyvät entistä enemmän alueellisesti. Kuten aiemminkin, PISA-tutkimuksessa näkyy heikompien osaajien määrän kasvu. Uutena ilmiönä myös erinomaisten osaajien joukko on pienentynyt voimakkaasti.

Pandemia-ajan jäljet näkyvät selvästi vuoden 2022 keväällä tehdyn PISA-tutkimuksen tuloksissa. Opettajat ovat jo pandemian alkuvuosista lähtien varoittaneet syntyneestä oppimisvajeesta. Viimeistään PISA-tulokset näyttävät, että oppimisvaje on todella olemassa ja se pitää ottaa vakavasti. 

Tuloksissa korostuu opettajan antaman tuen merkitys oppimisessa. Suomessa on maailman luokan opettajia, joiden avulla PISA-tulosten kehityksen suunta voidaan kääntää kohti parempaa.

Edellä kuvattujen huolien ohella on havaittava, että PISA-tuloksissa on yhä useita osa-alueita, joilla Suomen koululaisten tulokset ovat erittäin hyvällä tasolla kansainvälisessä vertailussa. Viimeisimpänä osa-alueena Suomi oli parhaimpien maiden joukossa PISA:n luovaa ajattelua mittaavassa osassa. Muidenkin tulosten osalta Suomi kuuluu pitkään jatkuneesta laskusta huolimatta korkeammin osaavien maiden joukkoon, mikä antaisi hyvät edellytykset tehdä tarvittavia korjausliikkeita tavoitellaksemme aiempia huipputuloksia osaamisessa.  

Jaakko Salo
Koulutuspolitiikan päällikkö, digitalisaatio
020 748 9651
jaakko.salo@oaj.fi
Jaakko Salo