Opintovapaa

Opintovapaa on opintoja varten myönnettävä vapaa. Opintovapaata myönnetään yleensä julkisen valvonnan alaiseen koulutukseen tai siihen rinnastettaviin ulkomaan opintoihin.

Ajankohtaista aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta

Uudessa hallitusohjelmassa on kirjaus aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta. Kirjaus ei voi astua voimaan välittömästi, vaan lakimuutokset täytyy ensin valmistella ja viedä eduskuntaan hyväksyttäväksi. Tämä vie yleensä vähintään vuoden ja lakiesitykset voivat vielä prosessin edetessä muuttua.

Laki aikuiskoulutusetuuksista on siis voimassa niin kauan kuin mahdollinen uusi laki astuu voimaan.

Tämän hetkisen tiedon perusteella aikuiskoulutustukea olisi edelleen mahdollista saada opintoihin, jotka alkavat viimeistään 31.07.2024. Tuen saamisen edellytyksenä olisi, että tukikausi aloitetaan viimeistään 31.07.2024. Tukea olisi mahdollista saada vuoden 2025 loppuun asti. Opinnot tulee aloittaa tosiasiallisesti 31.07.2024 mennessä.

Aikuiskoulutustuen lakkauttava laki on annettu eduskunnalle 15.2.2024. Hallituksen esityksen mukaan aikuiskoulutusetuudet lakkauttava laki tulisi voimaan 1.6.2024 mennessä ja se vaikuttaisi takautuvasti myös ennen lain voimaantuloa myönnettyihin tukioikeuksiin, jotka koskevat syksyllä 2024 alkavia opintoja.

Lakiesityksessä säädetään siirtymäajan aikuiskoulutustuesta seuraavasti: Jos henkilö aloittaa opinnot ja ensimmäisen tukikauden viimeistään 31.7.2024, voitaisiin tukea kokonaisuudessaan maksaa yhteensä enintään 15 kuukauden ajalta vuoden 2025 loppuun asti.

Kysymys: Voinko nyt esitettyjen lakimuutosten estämättä hakea aikuiskoulutustukea jaksotetusti niin, että ensimmäinen tukijakso on esimerkiksi toukokuussa 2024 ja loput tukikuukaudet jaksotan syksylle 2024 ja vuodelle 2025?

Vastaus: Kyllä voit. Lakiesityksen siirtymäsäännökset mahdollistavat aikuiskoulutustuen jaksotuksen vuoden 2025 loppuun asti, jos sekä opinnot että ensimmäinen tukikausi ovat alkaneet viimeistään 31.7.2024. OAJ:n suositus on hakea kaikki tulevatkin opintovapaajaksot viimeistään 31.7.2024. Tämän jälkeen tehdyissä hakemuksissa on riski siitä, ettei tukea enää saa.

 

Yliopistot, avoimet yliopistot, kunnat ja valtio voivat järjestää opintovapaaseen oikeuttavaa koulutusta. Opintovapaaksi hyväksymisestä tietää tarkemmin koulutuksen järjestävä taho – varmista siis suoraan oppilaitoksesta, onko kyseessä opintovapaalain mukainen opetus tai koulutus.

Ammattiyhdistyskoulutukseen voi saada opintovapaata työmarkkina- ja työnantajajärjestöjen välisten sopimusten mukaisesti.

Opiskelumuodot

Opiskelumuotoja ovat:

  • opetuksen seuraaminen
  • opetussuunnitelman mukainen ohjattua käytännön harjoittelututkinnon tai opinnäytteen suorittamiseen valmistautuminen, kuitenkin enintään kymmenen työpäivää välittömästi ennen kunkin tutkinnon tai opinnäytteen suorittamista
  • päätoimista ohjattua itseopiskelua tutkinnon tai opinnäytteen suorittamiseksi
  • koetilaisuuteen osallistuminen.

Kenellä on oikeus opintovapaaseen?

Opintovapaa edellyttää, että päätoiminen palvelussuhteesi on kestänyt yhdessä tai useammassa jaksossa vähintään vuoden samaan työnantajaan.

Enintään viiden päivän opintovapaa edellyttää, että päätoiminen palvelussuhteesi on kestänyt yhdessä tai useammassa jaksossa vähintään kolme kuukautta samaan työnantajaan.

Opintovapaata saa viiden vuoden kuluessa yhteensä enintään kaksi vuotta.

Näin haet opintovapaata

Hae yli viisi työpäivää kestävää opintovapaata kirjallisesti työnantajaltasi vähintään 45 päivää ennen opintojesi alkamista.

Voit hakea enintään viiden työpäivän opintovapaata suullisesti tai kirjallisesti vähintään 15 päivää ennen opintojesi alkamista, jollette ole sopineet toisin työnantajasi kanssa.

Jos haet opintovapaata yli viideksi työpäiväksi, tulee työnantajasi ilmoittaa ratkaisustaan kirjallisesti vähintään 15 päivää ennen opintojesi alkamista. Muulloin työnantajasi ilmoittaa ratkaisustaan viimeistään seitsemän päivää ennen opintojesi alkua.

Opintovapaahakemuksen sisältö

  • Opintojen ja opintovapaan alkamis- ja päättymisajankohta
  • Koulutuksen ja opiskelun muoto ja tavoite
  • Tieto siitä, onko kyseessä aiemmalla opintovapaalla aloitetun koulutuksen tai opiskelun loppuunsaattaminen
  • Oppilaitos tai muu koulutuksen tai opetuksen järjestäjä
  • Päätoimisessa itseopiskelussa opintoja ohjaavan opettajan ja opiskelijan hyväksymä
  • Opintosuunnitelma, josta ilmenee aiottu tutkinto tai opinnäyte
  • Opiskeluaika.

Työnantajasi voi siirtää opintovapaatasi, jos se haittaa tuntuvasti sen toimintaa. Vapaata saa kerralla siirtää enintään kuusi kuukautta.

Jos kyseessä on harvemmin kuin kuuden kuukauden välein alkava koulutus, työnantajasi voi siirtää opintovapaasi alkua enintään seuraavan koulutustilaisuuden alkamiseen.

Työnantajallasi on oikeus siirtää opintovapaatasi myös silloin, kun edellisestä opintovapaastasi on kulunut alle kuusi kuukautta, eikä tarkoituksenasi ole päättää aiemmalla opintovapaalla aloitettuja opintojasi.

Työntekijänä tai viranhaltijana voit siirtää yli viiden päivän opintovapaan käyttöä, ellei siitä aiheudu työnantajallesi tuntuvaa haittaa. Voit hakea opintovapaan siirtämistä enintään vuodeksi kerrallaan. Tee hakemus kirjallisesti.

Jos haluat jättää käyttämättä sinulle myönnetyn opintovapaan, ilmoita asiasta kirjallisesti työnantajallesi vähintään kaksi viikkoa ennen opintovapaasi alkamista.

Jos olet viranhaltija tai työntekijä, jolle on myönnetty opintovapaata yli 50 työpäiväksi, voit keskeyttää opintovapaasi ja palata työhösi. Et voi keskeyttää tätä lyhyempää opintovapaata.

Sinun on ilmoitettava opintovapaan keskeyttämisestä kirjallisesti työnantajallesi. Tee kirjallinen ilmoitus vähintään neljä viikkoa ennen työhönpaluutasi.

Työnantajallasi ei ole velvollisuutta ottaa sinua töihin opintovapaalta ennen kuin sinulle mahdollisesti palkatun sijaisen virkasuhde tai työsopimus voidaan laillisesti päättää.

Työnantajasi on ilmoitettava sinulle viivytyksettä ja kirjallisesti opintovapaan keskeyttämistä koskevasta ratkaisustaan ja siitä, milloin voit palata työhösi.

 

Ole yhteydessä omaan luottamusmieheesi, jos opintovapaan myöntämisessä tai muissa opintovapaaseen liittyvissä asioissa ilmenee vaikeuksia työnantajan kanssa. Oma luottamusmiehesi tietää parhaiten työnantajan kanssa sovitut opintovapaan menettelytavat.


Aikuisopiskelun toimeentulo

Saat opintovapaan aikana aikuiskoulutustukea. Tuki edellyttää ansiotyöstä poissaoloa joko opintovapaalla tai muulla virkavapaalla.

Tämän hetkisen tiedon perusteella aikuiskoulutustukea on edelleen mahdollista saada opintoihin, jotka alkavat viimeistään 31.07.2024. Tuen saamisen edellytyksenä olisi, että tukikausi aloitetaan viimeistään 31.07.2024. Tukea olisi mahdollista saada vuoden 2025 loppuun asti. Opinnot tulee aloittaa tosiasiallisesti 31.07.2024 mennessä.

Voit saada täysimääräistä aikuiskoulutustukea, jos tulosi eivät tukiaikana ylitä 250:tä euroa tukikuukauden aikana. Jos tämä sivutuloraja ylittyy, voit saada soviteltua aikuiskoulutustukea. Esimerkiksi lomaraha ja lomakorvaus voivat aiheuttaa 250 euron ylityksen.

Voit hakea aikuiskoulutustukea myös takautuvasti (6 kk). Soviteltua aikuiskoulutustukea haetaan vain takautuvasti.

Aikuiskoulutustukijärjestelmä

Aikuiskoulutustuen saaminen edellyttää, että sinulla on työssäoloaikaa tukikauden alkamiseen mennessä yhteensä kahdeksan vuotta eli 96 kuukautta.

Tukea myönnetään tutkintoon johtavaan opiskeluun, tutkinnon osien suorittamiseen sekä ammatilliseen lisä- ja täydennyskoulutukseen julkisen viranomaisen alaisessa oppilaitoksessa. Oppilaitoksen tulee toimia Suomessa. Opintojen on tukiaikana oltava päätoimisia. Tukea maksetaan yhteensä enintään 15 kuukauden ajalta.

Lisätietoa aikuisopiskelun toimeentulosta saat seuraavista paikoista:

Kela (kela.fi)

Opetus ja tiede -työttömyyskassa (opetusjatiede.fi)

Työllisyysrahasto (aikuiskoulutustuki.fi)

Työ- ja elinkeinotoimisto (tyomarkkinatuki.fi)

Poissaolon vaikutukset loma-ajan palkkaan

Palkattomalla poissaololla voi olla vaikutusta myös loma-ajan palkkaan. Tutustu tarkemmin kirjautumalla sisään.