Työhakemus ja CV kuntoon

Työhakemus ja CV ovat työnhaun tärkeimpiä asiakirjoja, joten niihin kannattaa käyttää aikaa. Kokosimme avuksesi vinkkejä, joilla työnhaun aloittaminen sujuu leikiten.

Työhakemus on yleensä ensimmäinen asia, johon työnantaja kiinnittää huomionsa. Usein jo ensimmäiset rivit joko herättävät tai sammuttavat työnantajan kiinnostuksen – aloita siis työhakemuksesi vahvasti!

Hakemuksen tekemiseen kannattaa käyttää reilusti aikaa, jotta osaamisesi ja motivaatiosi haettavaan työhön näkyy koko hakemuksessasi.

Voit käyttää CV:n ja työhakemuksen teossa apuna myös tekoälyä, mutta älä täysin luota tekoälyn luomaan dokumenttiin, anna oman persoonasi näkyä ja muista tarkistaa mahdolliset virheet. Esim. Youtubesta löytyy ohjeita tekoälyn käyttöön työnhaussa. 

Tutustu työhakemusmalliin ja esimerkkihakemukseen

Tee huolellinen hakemus, jonka avulla loistat osaamisellasi! Olemme laatineet valmiin mallipohjan, joka auttaa sinua työhakemuksen kirjoittamisessa. Ideoita työhakemuksen kirjoittamiseen saat myös esimerkkihakemuksestamme.

Ansioluettelo kuntoon

Ansioluettelo eli CV on yksi työnhaun tärkeimmistä asiakirjoista. Se muodostaa yhdessä hakemuksen kanssa myyntikirjeesi, jonka perusteella sinut kutsutaan tai jätetään kutsumatta haastatteluun. Ansioluettelon tekemiseen kannattaa siis varata reilusti aikaa.

Tarkista, että ansioluettelostasi löytyvät ainakin seuraavat asiat:

  • henkilö- ja yhteystiedot
  • koulutus
  • työkokemus
  • tehtäväkohtainen ydinosaaminen
  • kielitaito ja kansainvälinen kokemus
  • IT-taidot
  • suosittelijat.

Voit harkintasi mukaan kertoa myös esimerkiksi harrastuksistasi tai luottamustoimistasi, jos ne liittyvät oleellisesti haettavaan työtehtävään.

Laadi kohdistettu ansioluettelo

On tärkeää muistaa, että yhdellä ansioluettelolla haetaan vain yhteen tehtävään. Sinun kannattaa räätälöidä ansioluettelosi vastaamaan jokaista hakemaasi työtehtävää.

Kun ansioluettelosi on valmis, kannattaa se lopuksi vielä tulostaa ja tarkistaa sen kieliasu.