Turvallinen työympäristö

Jokaisella on oikeus turvalliseen työhön, työympäristöön ja työolosuhteisiin. Yhteistoiminnalla ylläpidetään ja parannetaan työturvallisuutta.

Työnantajan velvoitteena on työympäristön turvallisuudesta huolehtiminen – turvallinen työympäristö on olennainen osa työntekijöiden hyvinvointia. Jos huomaat puutteita työympäristössäsi, ilmoita siitä työnantajallesi tai työpaikkasi työsuojeluvaltuutetulle.

OAJ painottaa, että turvallisen työympäristön rakentumisessa on kolme pääkohtaa: vaarojen ja riskien arviointi, toimiva työyhteisö sekä riittävät resurssit.

Riskien ja vaarojen arviointi on osa opetusalan arkityötä

Työnantajalla on velvollisuus jatkuvasti tarkkailla työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta.  Työnantajan tulee riittävän järjestelmällisesti selvittää ja tunnistaa työstä aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät, pyrittävä poistamaan ne sekä arvioitava niiden merkitys turvallisuudelle ja terveydelle (työturvallisuuslaki 8 §, 10 §). Työsuojelupäällikkö edustaa työnantajaa ja työsuojeluvaltuutettu edustaa työntekijöitä.

Jokaisen työyhteisössä toimivan on tunnettava oman työnsä ja työympäristön vaarat ja tavat suojautua niiltä. Työsuojelu kuuluu jokaiselle työntekijälle ja jokaisella on velvollisuus noudattaa työpaikan turvallisuusohjeita, oikeus olla tietoinen niistä sekä velvollisuus ilmoittaa työympäristön puutteet heti ne havaittuaan työnantajan edustajalle.

Keskeinen työväline työpaikan turvallisuudesta huolehtimiseen on työpaikan haittojen ja vaarojen tunnistaminen, selvittäminen sekä riskien arviointi. Työntekijöiden osallistuminen on tärkeää vaarojen tunnistamisvaiheessa. Työnantajan tulee ensisijaisesti estää haitta- ja vaaratekijöiden esiintyminen. Mikäli tämä ei ole mahdollista, vaara- ja haittatekijät korvataan vähemmän vaarallisilla tai vähemmän haitallisilla keinoilla.

Turvaamisjärjestys kulkee yleisesti vaikuttavista asioista kohti yksilöllisiä siten, että yleiset toimenpiteet toteutetaan ennen yksilöllisiä. Tekniikan ja muiden käytettävissä olevien keinojen kehittyminen tulee ottaa turvaamisessa huomioon. Työn terveydellisten olosuhteiden arviointi kuuluu puolestaan työterveyshuollolle. Työn vaarojen tunnistamisessa ja riskien arvioinnissa tulee kiinnittää erityisesti huomiota työn psykososiaalisiin kuormitustekijöihin, epäasialliseen kohteluun sekä fysikaalisiin, kemiallisiin ja biologisiin vaaratekijöihin.

Työturvallisuus kuuluu kaikille. Työturvallisuuslain nojalla työntekijöiden ja työnantajan on yhteistoiminnassa ylläpidettävä ja parannettava työturvallisuutta työpaikalla. Työn kuormittavuutta tulee tarkkailla jatkuvasti ja jos havaitaan työntekijän kuormittuvan terveyttään vaarantavalla tavalla, on ryhdyttävä toimiin. Työntekijä on velvollinen tuomaan esille kuormituksen esihenkilölleen ajoissa. Ensisijaisesti aina oma esihenkilö on pidettävä tietoisena työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin kuuluvista asioista. Kun työn haitat ja vaarat on arvioitu, niin on ne otettava hallintaan.

Lisätietoja työsuojelu.fi


Turvallisuus pitää huomioida jo suunnitteluvaiheessa

OAJ on koonnut listan asioista, jotka pitää huomioida, kun päiväkodin, koulun tai oppilaitoksen rakentamista tai remonttia suunnitellaan. Lataa kriteerit PDF-julkaisuna alta:

 Hyvän päiväkodin, koulun ja oppilaitosrakennuksen kriteerit (PDF)

Mitä vaiheita oppilaitoksen rakentamiseen liittyy?

OAJ on julkaissut rehtoreille ja päiväkodin johtajille tarkoitetun oppaan siitä, mitä oppilaitoksen uudisrakennushanke tai peruskorjausprojekti käytännössä tarkoittaa, mitä käsitteitä projektiin liittyy ja minkälaisia eri suunnitelmia ja vaiheita toteutuksessa tarvitaan.

Rakentamisen ABC rehtorille ja päiväkodin johtajalle

Perehdytys on työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden perusta

Perehdytys on turvallisuuden ja työhyvinvoinnin perusta. Jokaisella on oikeus perehdytykseen, myös lyhyissä virka- tai työsuhteissa. Perehdytyksen tarkoituksena on opastaa työtehtäviin, työvälineisiin ja turvallisiin työtapoihin.

Perehdytyksessä tutustutaan työpaikan kulttuuriin, tapoihin, työpaikan käytäntöihin, ihmisiin ja odotuksiin. Perehdytyksen tulee olla suunnitelmallista ja ajantasaista ja siihen on varattava riittävästi aikaa.


Sisäilma voi sairastuttaa ja väkivalta uhkaa turvallista työympäristöä

Tunnetko sisäilmaoireet ja tiedätkö, kuinka toimia, jos epäilet sisäilmaongelmia työpaikallasi?

Väkivalta ja sen uhka vaarantavat työympäristön turvallisuuden. Koulutus- ja opetusalalla on keskimääräistä suurempi väkivallan uhka, joten tilanteiden ennaltaehkäisy on erityisen tärkeää.

Opettaja voi myös joutua työnsä vuoksi kiusatuksi sosiaalisessa mediassa tai saada epäasiallisia viestejä huoltajilta tai oppilailta.

 

Hyvä ääniergonomia tukee työturvallisuutta

Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten ääniolosuhteet vaikuttavat sekä henkilöstön että lasten ja nuorten hyvinvointiin. Tutustu, miten ääniergonomiaan voi vaikuttaa.