Ääniergonomia

Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten ääniolosuhteet vaikuttavat sekä henkilöstön että lasten ja nuorten hyvinvointiin: melu ja hälinä häiritsevät opetustyön arkea.

Ääniergonomia tarkoittaa toimia, jotka parantavat hyvän äänentuoton ja kuulemisen mahdollisuuksia. Tavoitteena on ehkäistä äänihäiriöiden syntyä.

Puheensorina on opetusalan arkea, mutta liiallinen melu ja hälinä vaikuttavat työturvallisuuteen ja -terveyteen. Työnantajan vastuulla on huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä ja puuttua ääniolosuhteisiin liittyviin epäkohtiin.

Ääniolosuhteet kuntoon – myös musiikki- ja liikuntatunneilla

Rakennuksissa tulee olla hyvät ääniolosuhteet: puhumisen ja kuulemisen täytyy olla vaivatonta rakennuksen kaikissa osissa. Liian korkea melutaso voi aiheuttaa äänihäiriöitä, kuulon alenemista, päänsärkyä ja väsymistä.

Ääniympäristön suunnittelussa tulee ottaa huomioon muun muassa opetustilojen huoneakustiikka, laitemelutasot ja äänieristys. Erityishuomiota täytyy kiinnittää erikoistiloihin, kuten musiikin ja liikunnan opetustiloihin. Ääniolosuhteiden täytyy olla kunnossa jokaisessa opetustilassa.

Tutustu aiheeseen lisää Työturvallisuuskeskuksen sivuilla: 

Ääniergonomia – toimiva ääni työssä