Sisäilmaongelmat

Hyvä sisäilma on osa terveellistä ja turvallista työympäristöä. Työnantajan on oltava selvillä työympäristön tilasta ja työpaikan vaara- ja kuormitustekijöitä on tarkkailtava.

Sisäilman epäpuhtaudet tai toimimaton ilmanvaihto voivat aiheuttaa oireilua ja terveysongelmia. Rakennusten kosteus- ja homevauriot ovat uhka terveydelle.

Huono sisäilma voi sairastuttaa, joten OAJ vaatii, että sisäilmasairaudet otetaan työpaikoilla vakavasti, eikä oirehdintaa tule vähätellä.

Johtajat ja esihenkilöt ovat työnantajan ja opetuksen järjestäjän edustajina vastuussa työyhteisönsä terveydestä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.

Ohje työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen, Työterveyslaitos 2017. 

Sisäilmaoireita voivat olla esimerkiksi:

  • hengitystieinfektiot
  • nenän tukkoisuus tai vuoto
  • silmien kutina, kirvely tai ärsytysoireet
  • kurkun käheys tai kuivuus
  • yleisoireina väsymys ja päänsärky
  • harvinaisempina oireina kuumeilu sekä lihas- ja nivelkipu

Sisäilmaongelmalle on tyypillistä, että oireilu liittyy rakennuksessa oleskeluun. Yleensä koetut oireet lievenevät melko pian rakennuksesta poistumisen jälkeen.

Sisäilmayhdistys ry:n mukaan herkkyys sisäilman epäpuhtauksille on yksilöllistä. Oireyhtymän oireet ovat luonteeltaan epäspesifisiä ja niihin voivat vaikuttaa myös psykososiaaliset syyt, esimerkiksi työpaikan ilmapiiri.

Sisäilma, sisäilmasto vai sisäympäristö? 

  • Sisäilma on sisätiloissa rakenteiden rajaamalla alueella oleva hengitysilma. Arkikielessä puhutaan sisäilmasta ja sisäilmaongelmista, kun tarkoitetaan myös rakennuksen sisäilmastoa.
  • Sisäilmasto on sisäilman ja lämpöolosuhteiden muodostama kokonaisuus.
  • Sisäympäristö laaja kokonaisuus, johon vaikuttavat sisäilman lisäksi lämpö- ja ääniympäristö, valaistusolosuhteet, ergonomia, käytettävyys, tilajärjestelyt sekä viihtyvyyteen vaikuttavat tekijät kuten värit ja materiaalivalinnat.

Työnantajan ja työntekijän vastuut

Työnantajalla on yleinen huolehtimisvelvoite ja vastuu työntekijöidensä työturvallisuudesta ja -terveydestä. Hänen on suunniteltava, valittava, mitoitettava ja toteutettava työolosuhteiden parantamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Lisäksi hänen on jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta.

Työntekijän tulee osaltaan toimia siten, että hänen tai hänen työtovereidensa terveys ja turvallisuus eivät vaarannu. Hänen tulee myös olla aloitteellinen ja ilmoittaa työolosuhteissa havaitsemistaan puutteellisuuksista lähiesimiehelleen ja työsuojeluvaltuutetulle.

Toimintaohjeet sisäilmaepäilyihin

Toimi näin, jos epäilet sisäilmaongelmia työpaikallasi

  1. Ilmoita asiasta toiminnasta vastuussa olevalle lähiesihenkilöllesi. Hän on velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin tiedon saatuaan.
  2. Ole yhteydessä myös työsuojeluvaltuutettuun, jolta saat lisätietoja toimintatavoista.
  3. Jos sinulla ilmenee oireita, käy työterveyshuollossa. Työterveys määrittelee terveysriskin.
  4. Lääkärinlausunnolla saat lääkärintodistuksen sairauspoissaoloa varten sekä tarvittaessa lähetteen tarkempiin tutkimuksiin erikoislääkärille tai ammattitautitutkimuksiin.
  5. Jos työnantajasi ei ryhdy riittäviin toimiin ongelman selvittämiseksi, voit pyytää apua työsuojeluviranomaisen valtakunnallisesta puhelinneuvonnasta.
  6. Pidä esihenkilösi ja työsuojeluvaltuutettu tietoisena tilanteestasi.

Työpaikan, toimipisteen tai työpisteen vaihtaminen

Selvitystyön aikana oireilevalle työntekijälle tulee tilanteen mukaan etsiä toinen työpiste tai työnantajan on selvitettävä pysyvä uudelleensijoitus.

Ohjeita sisäilmaongelmiin

Johtaja ja esihenkilö ovat työnantajan ja opetuksen järjestäjän edustajina vastuussa työyhteisönsä terveydestä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. 

Ohjeistus päiväkodin johtajalle sisäilmatilanteisiin

Pikaohje esihenkilölle

Työturvallisuuskeskus Parempi sisäilma -verkkosivu

Ohjeita koulutyöhön sisäilmatilanteissa

Parempi sisäilma -sivusto on kehitetty yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa työelämälähtöisesti. Tavoitteena on tarjota käytännönläheistä tietoa ja helppo pääsy tiedon äärelle

THL:n Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma on koonnut kouluille ja päiväkodeille toimintamallin sisäilmatilanteiden hoitamisen tueksi.

THL:n toimintamalli kouluille ja päiväkodeille

OAJ:n ja Turun yliopiston sisäilmaselvitys koulujen sisäilmaongelmista

Terveet tilat 2028 -toimintamalli

Terveen tilan tuntomerkkejä

Terveen päiväkodin tuntomerkit (Sisäilmayhdistys). 

Terveen koulun tuntomerkit (Sisäilmayhdistys). 

Hyvän ilmanvaihdon tuntomerkit (Sisäilmayhdistys).