Mitä ammatillisen koulutuksen 120 miljoonan euron leikkaus tarkoittaa käytännössä?

Hallitus päätti leikata kevään kehysriihessä ammatillisesta koulutuksesta 100 miljoonaa euroa. Nyt budjettiriihessä leikkaus kasvoi vielä 20 miljoonalla eurolla, joten kokonaissumma on 120 miljoonaa euroa. Mukaan ei ole laskettuna yhteensä noin kymmenen miljoonan euron norminpurun varjolla tehtävää leikkausta ja maksuttomien oppimateriaalien kuluihin liittyvää uudelleenkohdennusta, joten todellisuudessa summa on vielä tätäkin suurempi.

Päätös on järkyttävän lyhytnäköinen ja märkä rätti ammatillisen koulutuksen opetushenkilökunnan kasvoille.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

1. Työvoimantarpeen täyttäminen vaikeutuu

Hallituksen päätös on jyrkässä ristiriidassa työmarkkinoiden tarpeiden kanssa.

Lähes kaksi kolmasosaa liikenteen, metsätalouden, ravitsemusliiketoiminnan ja monien palvelutuotannon toimialojen työvoimatarpeesta edellyttää tulevaisuudessa ammatillista osaamista. Kysyntää on myös monenlaisille digitalisaatiota, turvallisuutta ja vastuullisuutta ymmärtäville osaajille. Tekniikan alalla tarvitaan merkittävästi lisää työvoimaa kaikilta koulutusasteilta – pelkästään vaikkapa Turun telakka alihankkijoineen työllistää Suomessa noin 10 000 ihmistä.

Ammattiosaamisen kehittämisyhydistys AMKE:n laskelmien mukaan leikkaus tulee tarkoittamaan yli 11 000 opiskelijan vähennystä ammatilliseen koulutukseen. Se tarkoittaa 11 000 osaajaa vähemmän tilanteessa, jossa Suomen talous tulisi saada lähes keinolla millä hyvänsä elpymään.

2. Leikkauksella on väistämättä vaikutusta opetuksen järjestämiseen

Leikkauksen kokonaissumma tarkoittaisi laskennallisesti esimerkiksi noin 1 600 opettajan vähennystä. Koko raha ei tietenkään tule lähtemään henkilöstökuluista, mutta laskelmasta saa mittakaavaa kokoluokasta. 

Jo tällä hetkellä ammatillisissa oppilaitoksissa on pulaa lähiopetuksesta. Sakki ry:n Amisbarometrin mukaan vuonna 2015 kolme neljäsosaa opiskelijoista sai vähintään 21 tuntia viikossa lähiopetusta. Vuonna 2024 vastaava toteutui enää alle puolella.

Hallitus on viestittänyt, että leikkaus kohdistettaisiin nuorten sijaan toista tutkintoa tekeviin. Tämä tapahtuu vähentämällä opiskelijavuosia erityisesti oppilaitoksilta, joissa on paljon aikuisopiskelijoita. Opiskelijavuosien perusteella saatua rahoitusta ei ole kuitenkaan korvamerkitty aikuisten ja oppivelvollisten opiskelijoiden välillä ja näissäkin oppilaitoksissa opiskelijat istuvat aivan samoilla kursseilla. Kun leikkauksen seurauksena opettajia vähennetään, niin opetus vähenee kaikilta – myös oppivelvollisilta.

3. Uudelleenkouluttautuminen vaikeutuu

Kun leikkaus kohdistetaan oppilaitoksiin, joissa suurin osa opiskelijoista on aikuisia, tulee alanvaihtamisesta entistäkin vaikeampaa. Ottaen huomioon menneiden vuosien leikkaukset, voi 120 miljoonan euron leikkaus käytännössä ajaa ahdinkoon osan aikuisten kouluttamiseen keskittyneistä oppilaitoksista.

Tilannetta pahentaa vielä se, että aikuiskoulutustuki lakkautettiin. Jatkossa siis oman osaamisen päivittäminen ja alan vaihtaminen on kaikkinensa aiempaa vaikeampaa. 

4. Oppilaitoksien arki vaikeutuu

Vuodenvaihteessa toteutetun OAJ:n jäsenkyselyn mukaan ammatillisen koulutuksen opettajat kokevat, että opiskelijoiden tuen tarve on kasvanut, opiskeluvalmiudet heikentyneet ja opettamiseen on käytettävissä aiempaa vähemmän aikaa. Sama näkyi myös Sakki ry:n barometrissä: vuonna 2015 vain viidesosa opiskelijoista koki tarvitsevansa tukea opintoihin. Vuonna 2024 vastaava lukema oli hätkähdyttävästi noussut kolmeen neljäsosaan kaikista vastanneista, eli yli kolminkertaistunut.

Ammatillisen koulutuksen parissa työskentelevät tekevät jo nyt yli 40 tuntista työviikkoa ja puolet työntekijöistä kokevat työtä olevan melko usein tai erittäin usein liikaa. 

Näyttää, että nyt ollaan tekemässä samaa virhettä kuin vuoden 2018 reformin aikana: rahoitusta leikataan samanaikaisesti, kun tehdään mittavia muutoksia ammatillisen koulutuksen rahoitukseen, toiminnan ohjaukseen ja oppimisen tukeen. Tämä tulee lisäämään epävarmuutta oppilaitosten arkeen, kun opetusala kaipaisi kaikista eniten työrauhaa.

5. Hallinnollinen työ pysyy ennallaan

Tällä hetkellä ammatillisen koulutuksen rahoituksesta menee noin 56 prosenttia opetuksen kustannuksiin. Todellisuudessa määrä on pienempi, sillä hallinnolliseen työhön kuluu aivan liian paljon aikaa, kuten OAJ:n kyselyistä on käynyt ilmi. Merkittävä osa opettajan työajasta kuluu teknisiin kirjauksiin.  

Hallituksen suunnittelemassa norminpurussa opiskelijoiden ohjaukseen liittyvän HOKS-työn byrokratia ei todellisuudessa kevene kuin nimeksi ja vähäkin muka säästyvä aika leikataan toisaalta. Opetuksen ja ohjauksen määrä ei siis todellisuudessa lisäänny, hallinnollinen työ jää käytännössä ennalleen ja käteen jäävät vain leikkaukset.

6. Korkeakoulutettujen osuuden kasvattaminen vaikeutuu

Suomella on tavoite, että puolella ikäluokasta olisi korkeakoulututkinto vuosikymmenen loppuun mennessä. Ammatillisen koulutuksen pitäisi tarjota edellytykset myös jatko-opintoihin korkeakoulussa. Korkeakoulutettujen määrän lisääminen ei onnistu ilman panostusta ammatillisen toisen asteen koulutukseen. Myös ammattikorkeakouluilla on puolet vähemmän resurssia kouluttaa sinne ammatillisesta koulutuksesta jatkaneita opiskelijoita kuin vuonna 2011. Tuolloin yhden tutkinnon järjestämiseen oli käytössä yli 40 000 euroa kun nyt sen pitää tuottaa noin 20 000 eurolla.  

On selvää, että hallitus on tehnyt leikkauspäätökset irrallaan ammatillisen koulutuksen todellisuudesta. On paljon työtä tehtävänä, että päättäjät ymmärtäisivät ammatillisen koulutuksen arvon ja merkityksen koko Suomen kannalta. Nyt tehtyjä päätöksiä ei ehkä saa enää tehtyä tekemättömiksi.

Nyt on kuitenkin oikea hetki pitää puheenvuoroja ammatillisen koulutuksen puolesta, jotta sen rahoitus saataisiin turvattua jatkossa. Leikkausten sijaan tulisi panostaa opinto-ohjaukseen ja laadukkaaseen opetukseen. Niillä varmistetaan, että opiskelijoilla on tarvittava tieto työvoimaa tarvitsevista aloista ja ajantasainen osaaminen, joka varmistaa työllistymisen.

Se olisi koko Suomen etu.

Nina Lahtinen
Koulutuspolitiikan johtaja