Tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituslaki vuosiksi 2024–2030 tuli voimaan 1.1.2023. Lain tarkoituksena on varmistaa, että tutkimus- ja kehittämismenoja kasvatetaan vähintään 1,2 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Kun mukaan lasketaan yksityisen sektorin osuus, T&K-rahoitustason tulisi olla 4 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2030.
OAJ kiittää parlamentaarista TKI-työryhmää monivuotisen suunnitelman luonnoksesta. Suunnitelma linjaa, millä periaatteilla tutkimus- ja kehittämisrahoitusta pitää vuosien 2024–2030 aikana kohdentaa.
Näkemyksemme mukaan monivuotisen rahoitussuunnitelman tulee tukea eri hallitusten aikana tapahtuvaa rahoituksen suuntaamista T&K-rahoituslain voimassaoloaikana, jotta ennustettavuus ja pitkäjänteisyys säilyy.
Korkeakoulujen rooli tutkimus- ja kehittämistoiminnassa
Toimiva TKI-ympäristö tarvitsee osaajia tekemään TKI-työtä. Osaajien kouluttamisessa yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat avainasemassa: korkeakoulut vakauttavat TKI-ketjun perustaa, jolle innovaatiotoiminta ja uudet kehittämiskohteet rakentuvat. Suomen korkeakoulujen vahvuutena on toiminnan perustuminen tutkijoiden ja opettajien vahvaan osaamiseen, tutkimuksen ja opetuksen vapauteen sekä yhteistyöhön eri tahojen kanssa. Korkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan edellytyksiä ja vakautta on parannettava edelleen.
TKI-panostuksia on siirretty aikaisempina politiikkatoimina perusrahoituksesta haettaviin rahoituksiin, ja tällä hetkellä rahoituksen sirpaleisuus vaikeuttaa jo perustehtävien hoitamista eikä tutkijan työn epävarmuus houkuttele tutkimuksen piiriin. Tutkimustoiminta vahvistuu perusrahoitusta nostamalla.
Korkeakoulut pystyvät suuntaamaan työtään vahvemmin TKI-toimintaan, kun osa TKI-rahoituksesta on taattu tehtävän hoitamiseen perusrahoituksen kautta. Korkeakoulujen perusrahoitus vahvistaa tutkimusta ja tukee samalla koulutusta ja osaamisen vahvistamista eli koko TKI-ympäristöä. Samalla se vakauttaa opetus- ja tutkimushenkilöstön työskentelyolosuhteita.
Perusrahoitusperustainen tiede pystyy kehittymään vapaasti, sisältöjä ennalta määrittämättä. Myös tutkimuksen tuottavuus paranee, kun investoidaan tasapainoisesti koko koulutus- ja tutkimusjärjestelmään ja huolehditaan samanaikaisesti riittävistä osaamis- ja osaajatarpeista.
