Lausunnolla ollut esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet vaativat erityisesti tukea koskevan luvun 5 osalta vielä paljon selventämistä ja täsmentämistä. Pelkkä perusopetuslain pykälien ja niiden säännöskohtaisten perustelujen siirtäminen opetussuunnitelman perusteisiin ei tarkenna eikä selkeytä opetuksen järjestämistä riittävästi. Perusopetuslaissa on useissa pykälissä säädetty, että Opetushallitus määrää kyseisestä asiasta tarkemmin opetussuunnitelman perusteissa ja etenkin nämä kohdat vaativat tarkempaa ohjeistusta.
OAJ korostaa lausunnossaan, että ryhmäkohtaisiin tuen muotoihin ja oppilaskohtaisiin tukitoimiin tarvitaan täsmennystä muun muassa ryhmäkohtaisen tuen riittävyyden ja oppilaskohtaisten tuen piiriin siirtämisen edellytysten täyttymisen arvioimiseksi. Lisäksi tuen jatkumosta on määrättävä selkeästi ja erityisopettajan tulee osallistua tuen suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Tuen toteuttamisen turvaamiseksi perusopetukseen säädettyjä maksimiryhmäkokoja on ohjattava noudattamaan sekä koulussa että varhaiskasvatuksessa järjestettävässä esiopetuksessa.