-
Perusopetus 04.12.2024Peruskoulujen oppimisen tuen uudistus on parannus nykytilaan, mutta jättää paljon valtaa kunnille
Kesken oppimisen tuen uudistuksen eduskuntakäsittelyn näytti siltä, että esitys olisi vesittymässä ja opetusryhmissä tulisi olemaan liian paljon tukea tarvitsevia oppilaita. Hallitus kuitenkin kuunteli opettajilta tullutta palautetta. Nyt etenevä lakiesitys on parannus nykytilaan verrattuna, mutta lopulta paljon jää riippumaan siitä, miten hyväksyttyä lakia sovelletaan kunnissa.
-
Vapaa sivistystyö 04.12.2024Kysely: Neljänneksessä kansalaisopistoista yt- tai muutosneuvottelut
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n ja Kansalaisopistojen liitto KoL:n teettämän kyselyn mukaan neljänneksessä kansalaisopistoja on vuonna 2024 ollut tai on tulossa yt- tai muutosneuvottelut. Samaan aikaan opetustuntien ja henkilöstön määrä vähenee ja kurssimaksut kasvavat.
-
Turvallisuus 04.12.2024OAJ: Opettajiin kohdistuva väkivalta on huolestuttavalla tasolla
OAJ:n tekemän kyselyn mukaan opettajien ja muiden opetusalan työntekijöiden kohtaamat väkivaltatilanteet ovat lisääntyneet. Tilanne vaatii myös uusia ratkaisuja, vaatii OAJ.
-
Yliopisto 28.11.2024Korkeakouluyhteisöjen on oltava mukana päättämässä tulevaisuudestaan
Opetus- ja kulttuuriministeriössä on käynnistymässä vuonna 2017 laaditun korkeakouluvision päivitystyö. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tulevaisuutta määrittävässä visiotyössä on kiinnitettävä huomio koulutuksen ja tutkimuksen vaikuttavuuteen.
-
Kansainvälisyys 27.11.2024OAJ ETUCEssa: Tekoälyn vaikutusta koulutukseen on pohdittava Euroopan tasolla
Eurooppalaiset opetuksen alan ammattijärjestöjen edustajat kokoontuivat konferenssiin, jossa teemoina olivat esimerkiksi tekoälyn ja digitalisaation vaikutukset alan tulevaisuuteen.
-
Oppimisen tuki 26.11.2024Vesittääkö hallitus peruskoulujen oppimisen tuen uudistuksen?
Perusopetuksen oppimisen ja koulunkäynnin tuki on hallituksen tärkein koulutuspoliittinen uudistus, jolla on tarkoitus saada nuorten oppimistulosten suunta kääntymään. Alkuperäinen hallituksen esitys näytti onnistuneelta, mutta nyt on vaara, että hallitus vesittää lakiesityksen kesken eduskuntakäsittelyn.
-
Järjestö 25.11.2024Akavan jäsenmaksut alenevat
Akavan liittokokous päätti äänestyksen jälkeen alentaa Akavan jäsenmaksua. OAJ teki jäsenmaksun alennuksesta ponnen jo viime vuonna ja toi asian esille uudelleen Akavan hallituksessa tänä syksynä.
-
Järjestö 22.11.2024Taloustilanne, työhyvinvointi ja edunvalvonnan tärkeys puhuttivat OAJ:n valtuustossa
OAJ:n valtuusto päätti kokouksensa Pasilassa perjantaina. Kolmen päivän aikana nostettiin keskusteluun monia ajankohtaisia aiheita. Valtuusto pohti muun muassa leikkausten ja väestönkehityksen vaikutuksia opetusalaan, jäsenhankintaa ja järjestötoiminnan linjauksia sekä edunvalvonnan ja vaikuttamisen eri mahdollisuuksia.
-
Ammatillinen oppilaitos 22.11.2024Julkilausuma: Ammatillisen koulutuksen leikkaukset hävittävät osaamista Suomesta
OAJ:n syysvaltuusto teki yhteisen julkilausuman ammatillisen koulutuksen rahoitusleikkauksista.
-
Kuntavaalit 21.11.2024OAJ:n kysely: Neljä viidesosaa kuntapäättäjistä pystyy vaikuttamaan kuntansa kasvatus- ja koulutusasioihin
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n kysely paljastaa, että kuntapäättäjillä on paljon valtaa oman kuntansa koulutusasioihin. Kyselyn mukaan 59 prosenttia kuntapäättäjistä on valmiita karsimaan kouluverkkoa, jos sillä voitaisiin tarjota nykyistä parempi opetuksen laatu ja saatavuus.
- Edellinen Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
-
...
- 36
- Seuraava Seuraava