Koulutus on PÄÄASIA
Kunnan menestys riippuu laadukkaasta kasvatuksesta ja koulutuksesta. Päättäjät ratkaisevat kunnissa ja hyvinvointialueilla, miten lapset ja nuoret voivat. Päiväkodeilla, kouluilla, oppilaitoksilla ja jatko-opintomahdollisuuksilla kasvatetaan kuntiin uusia osaajia ja houkutellaan asukkaiksi uusia veronmaksajia. Liity mukaan ja välitä eteenpäin OAJ:n ratkaisuja!
Meidän kunnassamme
- kasvatuksella ja koulutuksella on riittävä rahoitus.
- johtamiselle on aikaa ja opetusta antavat kelpoiset opettajat.
- oppilaat ja opiskelijat saavat tarpeeksi tukea.
- on riittävän pienet ryhmäkoot.
- opitaan ja työskennellään terveellisissä ja turvallisissa tiloissa.
- on monipuolinen tarjonta koulutusta aina kansalaisopistoihin ja taiteen perusopetukseen saakka.
Meidän alueellamme
- tehdään moniammatillista yhteistyötä.
- kouluterveydenhuolto toimii ja koulujen ja oppilaitosten arjessa on läsnä psykologeja ja kuraattoreja.
- lastensuojelu, neuvola ja psykiatriset palvelut ovat riittävästi resursoituja ja niiden pariin pääsee sujuvasti.
Vuoden 2025 vaalit lähestyvät!
Ehdokasasettelun vahvistaminen
Ehdokasasettelun vahvistaminen
Kuntiin ja hyvinvointialueille tarvitaan päättäjiä, joille kasvatus- ja koulutusasiat ovat tärkeitä. Mitä, jos lähtisit itse ehdolle? Kysy ajankohtaisista teemoista omasta paikallisyhdistyksestäsi ja ole mahdollisimman varhain rohkeasti yhteydessä sopivaan puolueeseen.
Varsinainen vaalipäivä
Varsinainen vaalipäivä
Varsinainen vaalipäivä on 13.4., ennakkoäänestys kotimaassa 2.–8.4.2025. Muista äänestää koulutusmyönteistä ehdokasta!
Uudet valtuustot aloittavat työnsä
Uudet valtuustot aloittavat työnsä
On tärkeää pitää huolta siitä, että kasvatuksen ja koulutuksen merkitys ei unohdu vaalien jälkeenkään.
Ajankohtaista
-
Kuntavaalit 21.11.2024OAJ:n kysely: Neljä viidesosaa kuntapäättäjistä pystyy vaikuttamaan kuntansa kasvatus- ja koulutusasioihinOpetusalan Ammattijärjestö OAJ:n kysely paljastaa, että kuntapäättäjillä on paljon valtaa oman kuntansa koulutusasioihin. Kyselyn mukaan 59 prosenttia kuntapäättäjistä on valmiita karsimaan kouluverkkoa, jos sillä voitaisiin tarjota nykyistä parempi opetuksen laatu ja saatavuus.
-
Kuntavaalit 08.10.2024Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten ovet aukesivat päättäjille
-
Kuntavaalit 07.10.2024Koulutus on kuntavaalien pääasia