-
Koulutusjärjestelmä 11.04.2025OAJ kannattaa ylioppilastutkinnon kielten kokeiden arvosanojen rinnastettavuuden selkeyttämistä
Esitetty kuvaus taitotasojen rinnastamisesta eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoihin suhteessa ylioppilastutkinnon kokeiden arvosanoihin eri oppimäärissä on OAJ:n mielestä tervetullut uudistus.
-
Laki 07.04.2025Lausunto esitysluonnoksesta varhaiskasvatuslain muuttamisesta
OAJ lausui hallituksen esitysluonnoksesta laiksi varhaiskasvatuslain muuttamisesta. OAJ vastustaa esitettyä yksityisen varhaiskasvatuksen luvanvaraisuudesta luopumista sekä paheksuu poukkoilevaa varhaiskasvatuspolitiikkaa.
-
Laki 07.04.2025Lausunto varhaiskasvatukseen säädettävästä palvelusetelistä
OAJ pitää hyvänä, että palvelusetelilainsäädäntö pysyy entisen kaltaisena. Pidämme välttämättömänä, että lakia säädettäessä pidetään kiinni muun muassa siitä, että kunta voi edelleen päättää, ottaako se palvelusetelin käyttöönsä ja asiakkaalla on mahdollisuus valita kunnan oma julkinen varhaiskasvatus palvelusetelillä rahoitetun yksityisen palveluntuottajan varhaiskasvatuksen sijaan.
-
Laki 04.04.2025Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi henkilöön liittyvää irtisanomisperustetta koskevan lainsäädännön muuttamisesta
OAJ vastustaa esitystä. Työsopimuslaki perustuu keskeisesti työsuhteen heikomman osapuolen, työntekijän, suojelulle. Siksi työntekijän erottaminen työstään on vaatinut merkittävän perusteen. Vuoden 1970 työsopimuslaissa käytettiin irtisanomiseen oikeuttavasta syystä sanamuotoa ”erityisen painava”, vuoden 2001 työsopimuslaissa ”asiallinen ja painava”, mikä sanamuodon muutos ei alentanut irtisanomiskynnystä.
-
Laki 25.03.2025Lausunto hallituksen esityksestä valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ lausui eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi. OAJ kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi ja korostaa Lupa- ja valvontaviraston tärkeää roolia kasvatus-, opetus- ja koulutusalan laillisuusvalvonnassa sekä opettajien täydennyskoulutuksessa.
-
Opettajan työ 21.03.2025Lausunto oppimateriaalien avoimen saatavuuden osalinjauksesta
Tieteellisten seurain valtuuskunta on laatinut päivitetyn osalinjauksen oppimateriaalien avoimesta saatavuudesta. Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistusta tarkentavat kansalliset linjaukset ovat säännöllisesti päivitettäviä dokumentteja.
-
Laki 14.03.2025Lausunto kuntien hankintalain uudistuksesta
OAJ lausui työ- ja elinkeinoministeriön työryhmän mietinnöstä liittyen kuntien hankintalain uudistukseen. Esityksen tavoitteena on kilpailun lisääntyminen julkisissa hankinnoissa, mikä parantaisi hankintojen houkuttelevuutta ja markkinaystävällisyyttä.
-
Laki 14.03.2025Lausunto hallituksen esityksestä ulkomaalaislain muutoksista
OAJ:n mukaan lakiesitys pysyvän oleskeluluvan perusteisiin vaatii muutoksia. Hallituksen esitys rajoittaa maahanmuuttotaustaisten yhdenvertaisia mahdollisuuksia jäädä Suomeen pysyvästi. Esitys ei tue sitä, että väestökehityksemme ei varmista huoltosuhdetta Suomessa. Suomi tarvitsee väestöä muualta.
-
Koulutuksen rahoitus 12.03.2025T&K-toiminnan strategiset valinnat pääpiirteissään oikeita
Valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K) rahoituksen käytön monivuotisessa suunnitelmassa on linjattu parlamentaarisen työn pohjalta että Suomen tulevaisuuden menestystä rakennetaan T&K-toiminnan strategisilla valinnoilla. Lausuntokierroksella olevat valinta-aihiot ovat OAJ:n mielestä pääpiirteissään oikeita ja niiden raekoko sallii eri lähestymistavat ja uudet avaukset.
-
Tasa-arvo 17.02.2025Lausunto perusopetuksen toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelun oppaan luonnoksesta
OAJ pitää OPH:n opasta perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunniteluun tarpeellisena. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioista käydään nykyään laajaa ja aktiivista keskustelua ja on tärkeää, että kouluille on tämänkaltaista virallista tukimateriaalia keskustelun käymiseen.
- Edellinen Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
-
...
- 10
- Seuraava Seuraava