Tutkimus- ja innovaationeuvoston on työssään aidosti tunnistettava koko tki-kentän ja sen eri toimijoiden haasteet ja mahdollisuudet, jotta Suomessa pystytään tekemään nykyistä vahvempaa ja pitkäjänteisemmin johdettua tki-politiikkaa.
OAJ katsoo, että neuvoston kokoonpanoa on tarkennettava ja läpinäkyvää yhteistyötä lisättävä koko tki-kentän kanssa. Esitämme, että jäsenten nimittämisissä tulee huolehtia siitä, että koko tki-ketju huomioidaan tasapuolisesti.
Lisäksi esitämme, että neuvoston tiedeyhteisön edustajat tulee valita avoimella ja läpinäkyvällä prosessilla korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia edustavien organisaatioiden esityksistä.
Pidämme tärkeänä, että asetustekstiä täydennetään siltä osin, että varmistetaan Business Finlandin ja Suomen Akatemian pääjohtajien asema neuvoston pysyvinä asiantuntijoina. TIN:n tulee hyödyntää myös kokonaisvaltainen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toiminnan tuntemus, osaaminen ja näkemys. Molempien korkeakoulujen tulee olla edustettuna rehtori-neuvostojen kautta.
Edellytämme, että TIN toimii vahvassa yhteistyössä koko tki-kentän kanssa muun muassa korkeakoulujen ja sen henkilöstön kanssa. Pidämme tärkeänä, että neuvosto voi kutsua työnsä tueksi asiantuntijaverkostoja ja paneeleita.
Kun neuvoston tehtäviä ja tavoitteita kasvatetaan, on tärkeää vahvistaa toimintaedellytyksiä. Päätoiminen sihteeristö pääsihteereineen luo edellytykset pitkäjänteiselle toiminnalle ja kehittämistyölle.