-
Koulutusjärjestelmä 17.04.2024OAJ kannattaa S2/R2 ylioppilastutkintokokeen jakamista kaksipäiväiseksi
Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) esittää S2/R2 ylioppilastutkinnon kokeen muuttamista kaksipäiväiseksi. Kokeiden suoritusten määrät ovat viidessä vuodessa kasvaneet merkittävästi. Vuonna 2023 kokeita suoritettiin yhteensä 2057.
-
Koulutusjärjestelmä 20.03.2024OAJ vetoaa lausunnossaan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan koskien hallituksen esitystä aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamista
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta pyysi OAJ:n kirjallista asiantuntijalausuntoa koskien hallituksen esitystä aikuiskoulutustuen, vuorotteluvapaan ja ammattistipendin lakkauttamista koskevasta lainsäädännöstä.
-
Koulutusjärjestelmä 20.03.2024Lukutaidon syventäminen vaatii aikaa
Hallitus kasvattaa perusopetuksen vähimmäistuntimäärää kolmella vuosiviikkotunnilla. OAJ kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta perusopetuksessa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta annetun asetuksen sekä perusopetusasetuksen muuttamisesta.
-
Koulutuksen laatu 12.03.2024OAJ:n lausunto PISA:n tuloksista
OAJ oli sivistysvaliokunnan kuultavana koskien PISA 2022-tuloksia ja analyysia niiden pohjalta. OAJ otti lausunnossaan kantaa liian vähäiseen kriisitietoisuuteen: toimet, joilla jo pitkään laskeneita oppimistuloksia on pyritty kääntämään, ovat olleet valitettavasti aivan riittämättömässä mittaluokassa.
-
Koulutusjärjestelmä 07.03.2024OAJ:n lausunto ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteiden toteutumisesta
Vuonna 2018 voimaan astunut reformi toi mukanaan useita muutoksia ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöön. OAJ:n näkemys on, että useimmat reformin tavoitteista eivät ole toteutuneet.
-
Koulutusjärjestelmä 06.03.2024OAJ kritisoi edelleen aikuiskoulutustuen, ammattistipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamista
Hallituksen esitys aikuiskoulutustuen, vuorotteluvapaan ja ammattistipendin lakkauttamista koskevasta lainsäädännöstä on edennyt sivistysvaliokuntaan. Sivistysvaliokunta kuulee sidosryhmiä hallituksen esityksestä torstaina 7.3.2024. OAJ ottaa lausunnossaan kantaa esityksessä väitettyihin kantoihin julkisten menojen säästöistä ja työllisyysvaikutuksista.
-
Koulutuksen rahoitus 21.02.2024OAJ:n lausunto ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin ja asetustekstien muutoksista
Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallia esitetään muutettavaksi niin, että perusrahoituksesta 75 prosenttia määräytyy koulutuksen, 20 prosenttia tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan perusteella ja 5 prosenttia muiden koulutuspolitiikan sekä tutkimus- ja kehittämispolitiikan tavoitteiden perusteella (strategiaperusteinen rahoitus).
-
Koulutusjärjestelmä 20.02.2024OAJ esitti kantansa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen toiminnasta perittävistä maksuista
Esitetyllä avoimen koulutuksen maksun korotuksella tavoitellaan korkeakoulujen taloudellisten edellytysten vahvistamista koulutuksen järjestämisessä. OAJ ei kannata maksujen korotusta.
-
Koulutuksen rahoitus 19.02.2024Lausunto yliopistojen rahoitusmallin muutoksista
OAJ on ottanut kantaa yliopistojen rahoitusmallin muutoksiin ja asetusluonnoksiin. Kannamme huolta koulutuksen ja tutkimuksen tasapainosta.
-
Laki 09.02.2024OAJ antoi lausuntonsa julkisuuslain ajantasaistamista valmistelleen työryhmän mietinnöstä
OAJ pitää julkisuusperiaatetta olennaisena osana avointa ja demokraattista yhteiskuntaamme. Kannatamme julkisuuslain soveltamisalan laajentamista, mutta jotta vältymme tulkintaongelmilta, on työryhmän mietinnön eriävissä mielipiteissä esitetyt huomiot otettava jatkotyöstössä huomioon. On myös hyvä, että viranomaisen asiakirjan käsitettä selkeytetään ja ajantasaistetaan vastaamaan nykyaikaista tietojenkäsittelyä.
- Edellinen Edellinen
-
...
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
-
...
- 10
- Seuraava Seuraava